Kirsi Pihan Rytmihäiriölle Kultasulka

Kirsi Pihan Rytmihäiriö on valittu Kultasulka 2017 -kilpailun voittajaksi.
Hopeasulalla palkittiin Jukka Saksin teos Johtaja on media.
Tulokset julkistettiin Markkinoinnin viikolla 6.9.2017.

Kultasulka 2017-kilpailu etsi teoksia, jotka ovat kehittäneet markkinointi- ja viestintäalaa. Kilpailun järjestivät yhteistyössä Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden Liitto (MTL) ja Viestintätoimisto Manifesto.
- Rytmihäiriö asemoi viestinnän strategiseen rooliin, ja perustelee, miksi kommunikaatio on ajateltava uudella tavalla. Teos inspiroi ja herättää uusia ajatuksia”, kertoo tuomariston puheenjohtajana toiminut MTL:n toimitusjohtaja Tarja Virmala.

- Hopeasulalla palkittu Johtaja on media -teos kannustaa johtajia avoimeen viestintään ja monikanavaisuuteen. Kirjan viesti on selkeä ja hyvin perusteltu. Teos lisää uutta ymmärrystä ajankohtaisesta aiheesta, Virmala jatkaa.

Kilpailun shortlistalla oli palkittujen teosten lisäksi myös Jarkko Kurvisen ja Mikko Sepän B2B-markkinoinnin ja myynnin pelikirja, Katleena Kortesuon Riko lasi hätätilanteessa ja Taina Parviaisen (V)ihastuttava mainoskieli.

Tuomaristoon kuuluivat Markkinointi & Mainonta -lehden toimituspäällikkö Kati Haapakoski, toimitusjohtaja Salla Halme mainostoimisto Recommendedista, partneri Mikko Koistinen Viestintätoimisto Manifestosta, markkinointi- ja viestintäjohtaja Minna Pinola Solitasta, professori Mikko Villi Jyväskylän yliopistosta ja MTL:n toimitusjohtaja Tarja Virmala.

Kultasulka-kilpailu on järjestetty vuodesta 1978. Kultasulka-nimeä kilpailu on kantanut vuodesta 1986. Kilpailu järjestettiin viimeksi vuonna 2015. Kaikille avoimeen kilpailuun oli mahdollista osallistua teoksella, joka on julkaistu vuosina 2015–2017.

Lisätietoja:
Viestintätoimisto Manifesto, partneri Mikko Koistinen,
mikko.koistinen [at] manifesto.fi, puh. 040 565 5564
Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL ry, toimitusjohtaja Tarja Virmala, 
tarja.virmala [at] mtl.fi, puh. 0400 484 693