Tuomaristo & tuomarointi

Tuomaristoon kuuluu tuomaristo, puheenjohtaja ja sihteeri, joka ohjeistaa ja valvoo tuomariston työskentelyä. 

Työ jaetaan 1.vaiheessa: kaikki tuomarit eivät arvioi kaikissa kategorioissa. Tuomaristossa on edustettuna eri toimialat ja eri sektorit. Lisäksi jääviydet huomioidaan ja tuomarin tulee tarvittaessa jäävätä itsensä. Vuoden 2019 kilpailun tuomariston ja puheenjohtaja julkaistaan helmikuun alussa. Tuomarit pisteyttävät ja arvioivat 1. vaiheen kirjallisten esitysten perusteella työt ja 3-5 parasta/kategoria pääsee finalisteihin.

Tuomariston kokous järjestetään toukokussa. Kokouksessa kuullaan pitchaukset ja valitaan voittajat. Tuomarit pisteyttävät työt eri osa-alueilla kategoriaan määriteltyjen kriteereiden perusteella.

Kilpailutöiden pitää olla aloitettu 1.1.2017 jälkeen (pl strateginen yhteistyö, joka voinut alkaa aiemmin) ja oleellisen osan työstä tulee olla tehty vuoden 2017 ja/tai 2018 aikana.
Tuomaristolla on oikeus siirtää työ kategoriasta toiseen.

Ketkä tuomaroivat?

Vuoden 2019 tuomaristo julkistetaan helmikuussa 2019.