Tekoäly muuttaa alamme nopeasti

28.06.2017 | Jorma Maaninka

Kun maailman innovatiivisimmat luovat, markkinoijat, strategit ja teknologian taitajat sekä rakentajat kokoontuvat kerran vuodessa yhteen, luo tilaisuuden ohjelma ja tunnelma suuria odotuksia.

Oli antoisaa ja viihdyttävää osallistua tänä vuonna Los Angelesissa vuoden 2017 PromaxBDA-tapahtumaan. Saimme nähdä, mihin viihteen ja viihteellisen sisällön sekä niitä tuottavien brändien maailma markkinoinnin näkökulmasta uskoo ja minne tv-, viihde- ja peliteollisuus on toimialana menossa.

Lukuisat hyvät luennot, huippuesiintyjät sekä verkostoituminen alan johtavien toimijoiden kanssa loivat itsessään loistavan tunnelman ja toisaalta rohkeutta ja uskoa myös omaan tekemiseen. Olemme oikealla polulla uskoessamme luovuuden, teknologian ja markkinoinnin integroituvan osaavissa käsissä elämykselliseksi asiakaskokemukseksi.

Rikkaat luovasti suunnitellut sisällöt saivat lisää vauhtia viimeisimpien teknologioiden mahdollistamista jakelualustoista ja levittäytyvät dataohjatusti sinne missä kuluttajat niitä hetkissä ovat valmiina kuluttamaan. Kaikkialla läsnä oleva mobiliteetti ja kohta myös tekoäly yhdessä tulevat muuttamaan merkittävästi sekä sisällöntuotantoa että käyttöä.

Tulimme myös vakuuttuneiksi, että Google, Facebook, Youtube, Netflix, HBO sekä monet muut median valtapelurit ovat jo paljon pidemmällä myös tekoälyn käytössä kuin mitä me käyttäjät ja alan toimijat vielä osaamme kuvitella näkevämme ja käyttävämme.

Emme kohta enää kykene erottamaan, kuka sen sopivan markkinointisisällön meille loi - siis ihminen vai alati käyttäytymisestämme oppiva tekoäly, ja miten se päätyikin sopivasti juuri oikeaan hetkeen meille jopa viihteellisesti kulutettavaksi.

Modernin markkinoinnin on tiedetty jo pitkään olevan dataohjattua, mutta erityisesti pelimarkkinoinnin viimeisimmissä suuntauksissa todella tuntui siltä, että ainakaan Amerikassa ja erityisesti viihde- ja pelimarkkinoinnissa datan käyttö ei ole vain puhetta.

Kaikki mikä on datalla mitattavissa ja johdettavissa, on myös johdettu ja mitattu datan avulla.

Hauskaa ja opettavaista oli myös huomata, että myös luovaa prosessia johdetaan jo sujuvasti datan ja tekoälyn avulla. Kun jatkuvasti pyritään parantamaan käyttäjä- ja asiakaskokemusta luomalla brändeille dynaamista kilpailuetua realiaikaisella sisällöllä ja kohdennetulla viestinnällä tavoitellussa kohderyhmässä, on tekoäly ja sitä ohjaava data ihmistä nopeampi myös testaamaan, korjaamaan ja pelottavan hyvä jopa ehdottamaan uusia luovia ratkaisuja.

Koskaan ei maailman kehitys ole niin nopeaa kuin se on nyt ja tulee olemaan seuraavien vuosien aikana. Nyt pitää uskaltaa heittäytyä mukaan tähän kehitykseen rohkeasti, uteliaana ja oppimisahaluisena tai on varmuudella toimialansa häviäjien joukossa.

Vaikka asiat tapahtuvat nopeasti on kuitenkin lohdullista, että vaikka aistejamme on helppo huijata hetkellisesti, ihminen muuttuu kuitenkin ajatusten tasolta toiminnan tasolle hiukka hitaammin. Mutta kun motivaatio muutokselle syntyy, on itse muutos myös hämmästyttävän nopeaa.  Uskomme vasta kun näemme, joten nähkäämme enemmän, jotta uskoisimme ajoissa.

 

Kommentoi kirjoitusta