Jäsentoimistojamme on hemmoteltu kuukausittain vaihtuvilla jäseneduilla

10.12.2018

Joulukiire ei haittaa, kun osaat ottaa omaa aikaa. Sparraamme osaajiamme uuteen nousuun Röyhkeyskoulutuksen avulla. Kiertue starttaa marraskuussa ja kiertää ympäri Suomen. Tilaisuudessa kirjoittaja ja puhetaiteilija Jenni Janakka purkaa palasiksi kulttuurin tarjoamia oppeja, joita otamme vastaan kyselemättä. Kuinka paljon osaamista jää käyttämättä, kun ei uskalleta tai tajuta tuoda sitä esille. Koulutusillan jälkeen ei varmasti ole enää pitänyt empiä.

Design-kentällä on viime vuodet käynyt positiivinen kuhina. ”Alalle on tullut uusia tekijöitä, ja nuorekas draivi käy yhteen oman väkemme energian kanssa kuin mansikat ja kermavaahto”, toteaa MTL:n toimitusjohtaja Tarja Virmala.

Jäsentoimistojamme on hemmoteltu tänä syksynä kuukausittain vaihtuvilla jäseneduilla, joiden avulla olemme halunneet nostaa esiin etenkin nuoria suunnittelijoita ja osaajia. Olemme valinneet nosteessa olevia suunnittelijoita, jotka eivät vielä välttämättä ole kaikille tuttuja.

Ensimmäinen jäsenetuja tarjoava yhteistyökumppani oli Yo Zen -lifestyle brändi, joka on tunnettu graafisista kuvioistaan. Merkki yhdistelee tuotteissaan onnistuneesti urbaania kulttuuria ja japanilaista yksinkertaisuutta. Harkitut yksityiskohdat tekevät tuotteista ainutlaatuisia. Yritystä luotsaavat ehtivät suunnittelijat Paula Kouri & Kate Salminen.

Syksyn harmautta ehkäisemään löysimme Kieto Designin värikkäät ja positiivisuutta uhkuvat tuotteet. Marraskuu ei varmasti koskaan ole tuntunut yhtä värikylläiseltä kuin näitä tuotteita fiilistellessä. Yritys syntyi, kun ensimmäiset auringonsäteet lämmittävät poskipäitä keväällä 2018 Joensuussa. Yritystä luotsaa suunnittelija Annika Hiltunen.

Haluamme jatkossakin nostaa esille pinnan alla kuplia trendejä. Toivomme, että kuukausittain vaihtuvat jäsenetumme ovat antaneet iloa arkeen jäsentoimistojemme työntekijöille.

Kommentoi kirjoitusta