4 syytä, miksi lobbaus lisääntyy tänäkin vuonna

05.02.2015 | Pete Saarnivaara

1. Perässähiihtäminen ei ole enää johdon ydinosaamista

Olipa kerran maa, jossa valtionpäämiehellä oli merkittävät sisäpoliittiset valtaoikeudet. Valtio harjoitti interventionistista kauppa- ja teollisuuspolitiikkaa. Sama hallitsija istui valtaistuimella neljännesvuosisadan. Asioista sovittiin kabineteissa, ja yritysjohtaja, jolla ei ollut politiikan tajua, ei ollut tehtäviensä tasalla. Tuota maata ei enää ole. Yritysten johtoon on kasvanut uusi sukupolvi, jonka ydinosaamista on liikkeenjohto, ei politiikka.

2. Valtaapitävät vaihtuvat tiheään

Suomessa on meneillään monen vuoden vaalisuma. Aina kun vallanpitäjät vaihtuvat, lisääntyy tarve saada uudet valtiaat ymmärtämään omaa näkökulmaa.

3. Politiikan viidakossa suunnistaminen on entistä vaikeampaa

Toimialojen rajat hämärtyvät ja EU-tason sääntelyynkin pitäisi pystyä vaikuttamaan - tai ainakin olemaan siitä perillä. Kotimaassa taas kitkutellaan jatkossakin hatarilla koalitiohallituksilla. Jos kaavailut entistä yleisluontoisemmasta hallitusohjelmasta toteutuvat, lisääntyy lobbauksen tarve myös vaalien välillä. Uuttakaan hallitusta tuskin pitää koossa sellainen ideologinen liima, joka helpottaisi asioiden sopimista. Lopputuloksena on poukkoilevaa politiikkaa. Yritystoiminnan poliittinen riski on ilmaantunut suomalaiseenkin keskusteluun.

4. Tarjonta luo kysyntää

Yritysten vanavedessä esimerkiksi monet järjestöt ovat alkaneet vilkuilla ympärilleen. Osa on havainnut, että ulkopuolinen näkökulma omaan vaikuttamistyöhön voi tuoda lisäarvoa.

Entä sitten?

Pahimmillaan ammattimaisen lobbauksen lisääntymisessä voi nähdä uhkakuvia siitä, että oman näkökulmansa saa kuuluviin (vain) rahalla. Parhaimmillaan lobbaus muuttuu entistä läpinäkyvämmäksi. Kekkosslovakiassa kukaan ei tiennyt, mitä järjestöjohtajat ja poliitikot saunan lauteilla loppuyöstä sopivat. Nykyään lobbausta läpivalaistaan, ja alan järjestöt laativat omia eettisiä ohjeitaan. Noudatettiinkohan saunan lauteilla muinoin sellaisia?

Kommentoi kirjoitusta