1. kierroksen pisteytys

Ensimmäisen kierroksen pisteytys jakautuu neljään osioon, joista jokainen arvioidaan omana kokonaisuutenaan. Jokaisen osion pisteillä on merkitystä. Kaikista osioista pitää saada hyvät pisteet, jotta työ pääsisi short-listalle. Kilpailutyötä kirjoittaessa kannattaa pitää mielessä seuraavat vinkit, jotta jokaisesta osiosta saisi hyvät pisteet.

Strateginen haaste, 0-23 pistettä

  • Kilpailutyössä tulee antaa hyvät taustatiedot kampanjan lähtötilanteesta, asiakkaan haasteesta, sekä markkina- ja kilpailijatilanteesta. Myös asiakkaan toimialaa tuntemattoman on kyettävä ymmärtämään lähtökohdat.
  • Kilpailutyön tavoitteet tulee olla kirjattu selkeästi ja jokaiselle tavoitteelle tulee esittää mittarit, joilla tavoitteisiin pääsyä mitataan. Lisäksi pitää perustella, miksi nämä mittarit valittiin.

Kohderyhmä ja idea, 0-23 pistettä

  • Kilpailutyöstä tulee käydä ilmi kampanjan kohderyhmä sekä se, kuinka kohderyhmän erityispiirteitä hyödynnettiin.
  • Kampanjan kantavan idean tulee olla selkeästi esitetty. Lisäksi pitää kuvata, miten ideaan päädyttiin, miten se sai alkunsa sekä kuinka hyvin idea vastaa haasteeseen.
  • Idea pitää pystyä kiteyttämään yhteen lauseeseen.

Kampanjan toteutus, 0-23 pistettä

  • Kampanjan kokonaisratkaisusta tulee ilmetä, mitä kampanjalla haluttiin sanoa ja millaisia luovia, viestinnällisiä sekä mediaratkaisuja tehtiin. Tehdyt ratkaisut kannattaa perustella hyvin, jotta tuomariston on helppo arvioida niiden tuloksellisuutta.
  • Kilpailutyössä pitää pystyä osoittamaan, kuinka idea vastasi lähtötilanteen haasteisiin.
  • Huom! Luovien elementtien tehtävä on havainnollistaa tässä kohdassa kerrottua logiikkaa.

Tulokset, 0-30 pistettä 

  • Tuloksista tulee käydä ilmi, kuinka hyvin kampanja saavutti tavoitteensa
  • Tuloksia pitää pystyä arvioimaan suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Yllättävistä tuloksista kannattaa myös kertoa.
  • Käyriä, graafeja ja taulukoita voi käyttää tulosten esittämiseen.
  • Kaikista mittaustuloksista on mainittava lähde.