Effie Finland

Effie Awards on kampanjoiden välinen kilpailu. Voittajakampanjassa pitää olla hyvä idea, selkeät tavoitteet ja oivaltava luova toteutus, mitkä ovat yhdessä johtaneet hyviin tuloksiin. Shortlistatut ja voittajakampanjat saavat sekä kansallista että  kansainvälistä näkyvyyttä. Katso täältä, missä ja miten kampanjasi voi saada julkisuutta.

Kampanja voi olla perinteinen muutaman viikon lanseerauskampanja, myynninedistämiskampanja tai imagokampanja. Se voi olla myös tietyn ajanjaksontoimenpide, jolla on ollut selkeä alku ja mittauspiste, jossa tulokset mitataan, vaikka toimenpiteet jatkuisivatkin. Tällaisia ovat mm. kotisivujen tai verkkokaupan kehittäminen tai sosiaalisen median toimenpiteet. Veteraanisarjassa kilpailevat pitkän ajanjakson kampanjat, esimerkiksi useaan vuoden määrätietoisen työn aikana syntynyt mainonnan konsepti ja sen toteutus tai johdonmukaiset brändi-kampanjat.

Kampanjan toteutus voi olla lähes millainen tahansa: pienen tai ison budjetin kampanja, valtakunnallinen tai hyvinkin kohdennettu, monimedia-kampanja tai kekseliäs poikkeavan mediakäytön kampanja, julkisuudessa näkynyt tai vain pienelle joukolle näkynyt kampanja, mainontapohjainen tai viestintäpohjainen tai monin tavoin integroitu. Tutustu kampanjahakukoneen kautta tarkemmin palkittuihin kampanjoihin, niin huomaat monimuotoisuuden!

Suomessa  Effien oikeudet on Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL ry:llä. Vuoden 2018 kilpailun pääyhteistyökumppanina toimii Sanoma Media Finland.