Vepsäläinen Nousukausi - Halpuuttamatta kannattavaa kasvua

Vepsäläinen Oy

Palkinnot

Bronze Effie Finland, Bisnessarja

Asiakas

Vepsäläinen Oy
Walter Ihander
markkinointijohtaja
Mika Rusila
digitaalisen kaupan johtaja
Mikko Vuorela
myyntijohtaja
Hanna Aalto
markkinointisuunnittelija
Kampanja pähkinänkuoressa 

Lähes vuosikymmen sitten alkaneen finanssikriisin jälkimainingit lyövät edelleen suurimman strategisen haasteen Vepsäläisen liiketoiminnalle.

Huonekalumarkkina on ollut laskussa jo vuosia, toimijoita on ajautunut paitsi velkasaneeraukseen myös konkursseihin. Kannattavuudet ovat romahtaneet? suuret hallit kumisevat tyhjyyttään. Tavaraa on paljon, ostajia vähemmän. Kategorian alati laskenut liikevaihto pakottaa kilpailijat painamaan hinnat alas ja alennuksista on tullut kategoriassa enemmän vakio kuin poikkeus.
2013 Vepsäläisellä tehtiin aktiivinen päätös olla osallistumatta jatkuvaan alennuskampanjointiin. Päätöksen seurauksena päätettiin tunnistaa ja poistaa oston esteitä muilla tavoin sekä investoida markkinointiin ja tuotteistamiseen ? syntyi lähtölaukaus brändätylle rahoitusmallille, jonka ympärille markkinointia ja tuotteistamista rakennettaisiin.

Merkittävimmän oston esteen ? liian suuren kertainvestoinnin ? poistaminen oli yksinkertainen ratkaisu kysynnän kasvattamiseksi. Syntyi brandätty rahoitusmuoto: Vepsäläisen Nousukausirahoitus.
Kuluttajille kommunikoitiin mahdollisuus korkealaatuisen designin ostamiseen, ihan sen oikealla hinnalla, mutta siitä vain vaikkapa 30E kuukaudessa maksaen, jopa 60kk ajan. Rahoitus ei siis ollut kategoriassa sinällään mikään uusi asia, mutta sen brändääminen sekä korottomuus ja kuluttomuus asiakkaalle olivat.
Nousukausirahoituksen lanseeraus meni läpi, ostamisen kynnys madaltui, uusia asiakkaita aktivoitiin ja keskikauppa kasvoi.

Puhtaasti pelkän rahoituskärjen avulla ei voinut kampanjoida vuosia niinpä Nousukausiajattelua on laajennettu niin tuotteistusta hyväksikäyttäen kuin uusia aktivointi mekaniikoita soveltaen.
Nousukausirahoitus lanseerattiin 2013, tämän jälkeen Vepsäläinen ei ole tehnyt enää yhtään tappiollista tilinpäätöstä, vaan vastoin kategorian yleistä trendiä kategorian kalleinta paikkaa pitävä Vepsäläinen on onnistunut kasvamaan joka vuosi, vuoden 2016 kasvuprosentin ollessa tällä hetkellä 29%, mikä euromääräisesti tarkoittaa noin 11ME kasvua.

Nousukausirahoitusta hyödyntäneet kampanjat ovat lähes poikkeuksetta synnyttäneet yli 1000% ROI:n
Maakuntamyymälöiden kauppa on käynyt ja siten ketju on säilyttänyt valtakunnallisen verkoston. Ketjun uusi kivijalka Vepsäläinen.com on vuoden 2013 jälkeen kasvanut niin aktivoituneen ohjauksen kuin verkossa tehtyjen rahoitusratkaisujen johdosta 343 %.

Vuonna 2015 Patentti- ja rekisterihallitus myönsi virallisen rekisteröinnin Vepsäläisen Nousukausi-brandin käytölle.

Toimisto

hasan & partners Oy
Jussi Lindholm
COO, strategi
Mikael Nemeschansky
luova johtaja
Kari Puumalainen
copywriter
Timo Iivari
suunnittelija/copywriter
Riku Eteläkoski
suunnittelja/AD
Timo Huopalainen
suunnittelija/AD
Mikko Juhola
graafinen suunnittelija
Jonna Immonen
projektipäällikkö
Jutta Casén
projektipäällikkö
Johanna Leppänen
projektipäällikkö
Marika Rönkkö
tuottaja
Johannes Neumeier
Senior Developer
Dean Clatworthy
Senior Developer
Petra Kirsi
Developer
Minna Lairi
assistentti
Eka Ruola
CEO / ECD

Avustavat tekijätiimit

Byroo
Jani Järvinen
digitaalinen tuotanto
Anssi Lehtonen
digitaalinen tuotanto
Ikon Graphics
Ilkka Juopperi
kuvittaja
Heku Oy
reprotuotanto