Vuorovaikutukseen tunnetta ja lopputarkastus

Kävin yritysvierailulla modernissa ja kasvavassa teknologia-alan yrityksessäKyllä nelikymppiset ovat ihan eri lähtökohdista ja asenteella työelämässä kuin me kuusikymppiset. Onneksi. Vierailu vahvisti omia käsityksiä viestinnästä ja synnytti uusia.  

Mikä vahvistui? 

Se, että viestinnän sijaan pitäisi ajatella vuorovaikutustaKaikki viestintä pitäisi nähdä vuorovaikutuksena. Kohderyhmiä ei enää ole, koska ei ole viestinnän kohteita. On vain vuorovaikutuskumppaneita. 

Sisäinen viestintä on vuorovaikutusta. Asiakasviestintä on vuorovaikutusta. Johtamisviestintä on vuorovaikutusta. Sijoittajaviestintä on säänneltyä vuorovaikutusta.  

Kriisiviestintä on erityisosaamista ja sosiaalisia taitoja vaativaa vuorovaikutusta. Etenkään poikkeustilanteissa tiedottaminen ei riitä, koska osalliset tarvitsevat tilanteesta riippuen keskustelu- tai terapia-apua. 

Yhteinen kuva ja kokemus syntyy vain vuorovaikutuksessa. Viestintäorganisaation rooli tänä päivänä on olla valmentajaSen tärkein tehtävä on valmentaa organisaation kulttuuri viestintämyönteiseksi. 

Viestintämyönteisessä kulttuurissa kaikki kuuntelevat, jakavat tietoa ja kertovat. Itseohjautuvassa organisaatiossa viestintäkin on itseohjautuvaa. Koska itseohjautuvia organisaatioita ei kuitenkaan oikeasti ole, tarvitaan valmentajia.  

Mitä uutta opin?

Sen, että aina pitää tehdä tarkistus. Parasta vuorovaikutusta on se, että lopuksi tsekataan tunnelma ja yhteinen kokemus. ”Miten me onnistuimme palaverissamme tänään?” ”Olisinko voinut tehdä jotain paremmin?” ”Olisitko vielä halunnut jotain muuta?” 

Opin myös sen, että meidän pitää amerikkalaistua edelleen. Wow-efekti on tärkeää, vaikka meidän kulttuurissamme onkin pyritty vaikuttamaan vain faktapohjalta. Se tarkoittaa sitä, että tieto menee paremmin perille yhdessä tunteen kanssa. Ilman tunnetta se ei mene perille, ei insinöörillekään.  

Kerran tehtiin yhdessä projektissa harmaita kalvoja, koska niillä aiottiin vaikuttaa virkamiehiin ja poliittisiin päättäjiin. Höpsistä! Virkamiehilläkin on tunteet ja poliitikoilla niitä vasta onkin. Sen näkee ja kuulee joka päivä. 

Meidän pitää unohtaa liika oikeaoppisuus ja opetella vähän hehkuttamaan. Totisena torvensoittajana minulla itselläni on tässä tosi suuri läksy opeteltavana.  

Wow-efektiä ei tarvitse tappaa periaatteella ”Kerrotaan sitten, kuin kaikki on valmista.” Puolivalmiista hehkuttamalla voi synnyttää tosi paljon fiilistä ja nostaa odotuksia.