Uusi instituutio on syntynyt

Vatsaa vääntää, kädet hikoilevat, sydän hakkaa liki rinnasta ulos. Estradilla esitellään toinen toistaan parempia viestintätöitä: enemmän myyntiä, lisää uusia asiakkaita, kaikkien aikojen media-info, läpimeno valtamediassa…

Katselen MTL Communications Awards 2014 -kilpailun palkintojenjaossa estradilta yleisöä. Jännittyneitä kasvoja, toiveikkuutta, pettymyksen tunteita, mutta kuitenkin suurta iloa toisten onnistumisten puolesta. Kädet hakkaavat, huulet ujeltavat ja naamat leviävät korvasta korvaan -hymyyn.

Kilpailussa oli töitä useammasta toimistosta kuin koskaan. Mukana oli myös mainostoimistoja ja useita MTL:n ei jäseniä. Myös short-lista oli useampia toimistoja kuin aiemmin. Pörssissä palkintojenjakotilaisuudessa oli porukkaa enemmän kuin milloinkaan.  ja fiilis oli siellä – jos nyt mahdollista – vieläkin huikeampi kuin kolmena edellisenä vuonna.

Kilpailun tuomaristo oli tehtävästään todella innostunut. ”Kai me päästään ensi vuonna uudelleen” oli toive, jonka liki pitäen kuulin useilta huulilta. Tuomarit olivat viestinnän kokeneita kehäkettuja. Silti he kaikki sanoivat oppineensa tuomarointiviikkojen aikana viestinnästä taas kauhakuormallisen verran uutta asiaa.

MTL Communications Awards on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa viestintämaailmassa. Se järjestettiin nyt neljännen kerran ja on hyvää vauhtia ravaamassa maaliinsa: instituutioksi, josta yksikään itseään kunnioittava toimisto ei voi olla pois.