Tuntematon tulee tutuksi tökkimällä sitä

”Näkyvyys kaksi askelta tulevaisuuteen” sanoi markkinointisään ääni, joka kuulostaa hyvin paljon merisään ääneltä. ”Ja kahden askeleen jälkeen kenties toiset kaksi askelta tulevaisuudesta kaakkoon. Sen jälkeen en osaa enää kyllä yhtään sanoa.”, jatkoi ääni kunnes lopetti.

Toimitusjohtajamme Anna kirjoitti hyvin tuntemattomasta ja epävarmasta tulevaisuudesta  näin korona-aikoina.” Miten selvitä ympäristössä, jossa sumu peittää näkyvyyden sekä horisonttiin että tähtiin? Ja näin oman työnkuvani vinkkelistä, miten luotsata suunnittelijoita tässä tilanteessa niin, että laatu ei kärsisi, eikä pelko ottaisi valtaa.

Puhun aivan syystä ihmisistä – suunnittelijoista ensin. Työtä on helppo johtaa. Siis sitä itse tekemistä, prosesseja, tuloksia, suoritteita, ideoita. Mutta ihminen onkin paljon vaikeampi. Ja jos me emme puhu ja ajattele ihmisiä ensin, ei heidän työstäänkään ole paljoa puhumista. Laatu kärsii ja tekeminen vaikeutuu. Inertia, entropia ja kitka lisääntyvät.

Kun näkyvyys tulevaisuuteen heikkenee ja yhdessäoloa rajoitetaan, me pystymme hyvin nopeasti reagoimaan toimintaympäristöömme: etätyövälineet ja -käytännöt tulevat nopeasti osaksi arkea. Mutta seuraako ihminen yhtä nopeasti perässä? Arianna Huffington kirjoitti aiheesta ja korosti, että tuottavuus ja laatu eivät ole vain tekniikkakysymyksiä, vaan ennen kaikkea ihmis- ja hyvinvointikysymyksiä. Kun stressitaso, pelko ja epätietoisuus valtaavat alaa, aivojen toiminta muuttuu alkukantaisemmaksi ja siitä seuraa huonompaa työtä ja tuottavuutta.

”Inertia, entropia ja kitka lisääntyvät.”

Meillä on toimistolla foorumi, PuSu – puhumme suunnittelusta, joka perustettiin vastaamaan siihen, että arjessa syntyvät pienempien porukoiden keskustelut suunnittelusta ja työstä saataisiin kaikkien suunnittelijoiden tietoisuuteen. Viikoittain voisimme ainakin puolentoista tunnin ajan isommalla porukalla puhua tekemisistämme ja työhömme liittyvistä asioista.

Näin sen alussa nimenomaan ihmislähtöisenä foorumina. Kuten sanottua, itse työtä ja prosesseja voisimme hoitaa arjessa pienemmissä porukoissa maailman tappiin saakka. Mutta tässä foorumissa ihminen olisi kaiken keskellä. Mitä kukin ajattelee ja haluaa sanoa omalta kantiltaan yhteisestä työstämme tai sen tavoista.

”Tuntematon tulee tutuksi kun sen nostaa yhteiselle pöydälle ja porukalla aletaan tökkiä.”

Aika äkkiä koronan alkaessa foorumin rooli muuttui. Siellä ventiloitiin ja purettiin pahoja oloja, pelkoja ja epävarmuuksia. Ei vain työstä vaan muutenkin. Ja se oli aivan älyttömän hyvä asia. Tuntematon tulee tutuksi, kun sen nostaa yhteiselle pöydälle ja porukalla aletaan tökkiä. Kuten Annakin kirjoitti, epävarmuus on pysyvä kumppani. Jokaisen suunnittelijan, ja suunnittelijoiden luovuuden, keskeinen voimavara on epävarmuuden sietäminen ja epävarmuuden kommunikointi. Varsinkin muuttuvassa kriisitilanteessa epävarmuuden kommunikointi on todella tärkeää. Se on sitä tökkimistä, millä teemme pelkoja ja tuntemattomia asioita tutuiksi.

Anna ja Arianna molemmat todistivat väkevästi, että tästä sumusta on mahdollista navigoida ulos. Se vaatii nopeutta, rohkeutta ja uuden rakentamista. Siis luovuutta ja sen mahdollistavaa ilmapiiriä. Me saavutamme ne, ja niiden mukana menestyksen tässä epätietoisuuden arjessa vain varmistamalla, että meillä on mahdollisimman hyvinvoivat, rohkeat ja luottavaiset ihmiset töissä. Ne ihmiset käyttävät niitä kaikkia hienoja prosesseja ja tekniikoita ja työmenetelmiä ja laitteita, joilla se menestys tehdään. He ajattelevat meidät tästä ulos. Sen tason luova ajattelu vaatii, että ihminen on kunnossa.

Ihminen ratkaisee. Ja ihmisten väliset kanssakäymiset. Sen on tällaisen keskivaikean substanssijantterin ja maakuoppaintrovertinkin pakko myöntää. Ja se on ihana asia.