Like a rolling stone

Silloin kun menee kananlihalle, elämä tarjoilee jotakin kaunista. Kaikkialla kihelmöi. Aisteilla ovat akut täynnä. Myös oivallus saa aikaan karvojen kohoamisen. Ja se kohta, kun täysin varoittamatta, idea löytää tiensä perille – ties mistä.

Katsoin hetki sitten uudestaan Martin Scorsesen loisteliaan Rolling Stones -dokumentin Shine a light. legendaarinen Rollari Keith Richards sanoi siinä jotakin, joka pisti kihelmöinnin päälle. Hän sanoi näin: ”Minä ja Ron, emme me ole erityisen lahjakkaista kitaristeja, mutta yhdessä me olemme fantastisia.” Siinäpä se.

Tietämättään Keith lasautti myös koko menestyvän modernin markkinointiviestinnän perusasetelman. Me tarvitsemme toisiamme ­– ollaksemme fantastisia. Strategit, tarinankertojat, koodaajaat, graafikot, hackerit jne. Ja markkinoijat tarvitsevat meitä.

Mainonta syntyi, kun joitakin tuhansia vuosia sitten nykyisen Palestiinan haminoilla kaksi torimyyjää myivät perunoita. Toisella luki kyltissään ”Perunoita, 5 sekeliä.” Toinen kirjoitti kylttiinsä ”Hyviä perunoita, 5 sekeliä.” Mainonta on pieni osa markkinointiviestintää, joka on pieni osa markkinointia. Markkinointi on kaiken yrityksen kommunikaation kokoava voima ja merkityksessään yrityksen kasvulle elämän tai kuoleman kysymys.

Coca Cola ei ole maailman menestyvin brandi, koska sillä on ylivoimaisesti paras kyvykkyys tehdä kasvisuutejuomaa. Markkinointi ei ole enää pitkään ollut tehokasta ilman luovaa osaamista tuotteen, brandin tai yrityksen tarinankerrontaan. Eivätkä markkinointi ja luovuus nouse siivilleen tänään ja huomenna, elleivät ne ankkuroi viimeisintä teknologiaa eri tavoin tekemisiään kannattelemaan.

MTL ei enää ole Markkinointiviestinnän Toimistojen liitto, vaan Markkinoinnin, Teknologian ja Luovuuden liitto. Alleviivatusti näiden kolmen ulottuvuuden liitto. Tunnen ylpeyttä siitä, että olen saanut olla MTL:n hallituksessa silloin, kun tämä uudistuminen näki päivänvalon. Ei se aina helppoa ole ollut. Epäilevän yksimielisyyden ja rakentavan erimielisyyden jälkeen asiat loksahtivat paikoilleen. Osuu jäsenyrityksen ydin näistä ulottuvuuksista joko yhteen, kahteen tai kaikkiin kolmeen, yhdessä voimme olla fantastisia. Koska kaikki ovat tärkeitä.

Näiden ulottuvuuksien liiton myötä markkinointi kohoaa merkityksessään – johtoryhmien asiaksi, ja kuka tietää, ehkäpä koko maan moottoriksi. Ja se on kuulkaas taas kananlihan paikka se.