Joulutarina: Konsultti Jalovaara kokee joulun ihmeen

Jouluaaton valoisat tunnit olivat käymässä vähiin. ”Taksiin katoolla vilkkuuu yöön aiinoaa valopilkkuuu…”, naukui radiossa joku vanha tähti, mutta konsultti Jalovaara tuijotti vain puhelintaan. Sieltä tulisi kohta lupa julkaista uutinen vuoden viimeisestä yrityskaupasta. Aivan pian, oli asiakas luvannut. Yritetään vielä Hesariin, oli puhuttu. Saisi kansa jouluksi ihmeteltävää, sellainen uutispaukku oli käsissä.

Menkää te vain, minä odottelen vielä, hän sanoi muille, vaikka äänet jo hävisivät rappuun. Ilma oli kynttilänsavun-tunkkaista ja keittiössä sukka tarttui glögitahraan. Pikkujoulut olivat edellisenä yönä päätyneet jatkoille toimiston jääkaapille. Niin siinä aina käy.

Ulkona hiljainen lumisade kertyi mukulakiville ja yksinäisen taksin keltalampun päälle. Viimeiset joululahjojen metsästäjätkin olivat kaikonneet.

Jalovaara mietti työtään. Oliko tullut tehtyä oikeita valintoja. Menisit pankkiin, oli isä sanonut, siellä on tulevaisuus. Yliopistolla hän oli tuijottanut ulkoministeriön julistetta. Lähde diplomaatin uralle, se houkutteli. Tai olisiko pitänyt tarttua kutsuun, kun asiakas pyysi hoitamaan kiinteistösijoittajan viestintää. No sille itsellekään ei käynyt kovin hyvin.

***

Nuorta taksikuskia jännitti. Ajokortti oli yhtä tuore kuin työpaikkakin. Muistissa olivat isännän tiukat ohjeet periä etukäteen maksu kaikilta epäilyttävän näköisiltä. Tämän perehdytyksen jälkeen hän vei isännän rouvineen lentoasemalle. Lähtivät pariksi viikoksi Kanarialle, nousuhumalassa jo ennen kuin konetta oli näkyvissäkään.

Kuskilla oli lompakossa kuva kotitalostaan. Palanut kivijalkaa myöten. Se näytti samalta kuin sotakuvat mistä tahansa päin maailmaa. Olisiko pitänyt jäädä? Olisinko voinut olla enemmän hyödyksi kuin täällä räntäsateessa. Helsingin ilmastoa ei tarvinnut sukulaisille haukkua. Riitti, kun kertoi totuuden.

Hoikka, hieman kumara mieshahmo harppoi autolle, ja murahti takapenkiltä, että Eiraan. Oliko tämä nyt niitä epäilyttäviä? Maksu etukäteen?

Samaan aikaan toiselta puolelta kyytiin tunki mies ryppyisessä päällystakissa. Hän ja hoikka mies värähtivät ikävästi, kun tunnistivat toisensa.

Päällystakkimies huokaisi. Tämä on kaupungin ainoa taksi, ajetaanko kimpassa. Siis jos kansanedustajalle sopii?

Hoikka mies nieleskeli ja aataminomena pomppi ennen kuin ääni alkoi kulkea. Mikäs siinä, kuului taas murahdus, mutta Eiraan ensin. Siis jos toimittajalle sopii.

Kuski ei startannut, koska nyt auton edessä seisoi Jalovaara kädet levällään.

***

Minun pitää päästä kiireesti Hesarille, onnistuuko? Taksikeskus ei vastaa ja muita autoja ei näy.

Lumisade tiheni ja tuuli nousi, hiutaleita kasaantui katolle ja keulapellille. Eiran kautta, rykäisi taas hoikka.

Jalovaara istahti kiireesti etupenkille.

Kukahan tämän maksaa, murehti kuski.

Peilistä Jalovaara näki, että päällystakkimies oli juuri se taloustoimittaja, jota hän tarvitsi. Mutta miksi hän oli kimpassa tuon poliitikon kanssa? Yleensähän ne olivat riidoissa. En taida vielä antaa sitä tiedotetta.

Taksi keinahteli pehmeästi, lunta oli jo patjana kuoppaisella kadulla. Kaarteissa perä liirasi kuin Lapissa ja turvavyöt napsahtelivat kiinni. Tuprutti jo niin, että pyyhkijät jäätyivät ja tuulilasi meni umpeen. Kuski ja Jalovaara kumartuivat eteenpäin ja yrittivät tihrustaa valkoiseen mylläkkään, miten katu jatkui. Taidetaan ajaa ympyrää, he lopulta ymmärsivät.

Tuolla näkyy valoa, Jalovaara osoitti, aja sinne, on pakko pysähtyä.

Oliko teillä Airbnb varattu, vastasi metallinen ääni summeriin.

Oli, kakaisi Jalovaara miettimättä. Pakko päästä pois tästä lumimyräkästä.

Hämmentynyt nelikko kömpi sisään ja mittaili toisiaan. Meitä on tässä kolme itämaan tietäjää, mutta onko neiti sitten raskaana ja Palestiinasta, naurahti päällystakkimies.

Kuski pudisti päätään ja mulkaisi. Syyriasta, hän sanoi.

Portieeri piti avainta kädessään ja kysyi, kuka maksaa. Kun muut vain pälyilivät toisiaan, kuski kaivoi setelinipun esiin. Ensimmäinen kerta, kun tarjoan medialle ja maahanmuuttajien vastustajalle jotakin, hän mutisi.

***

Huoneessa oli muutama tuoli ja sohva, pöydällä vanha matkatelevisio. Uutislähetyksessä kerrottiin, että Helsingissä oli ihmisiä kadoksissa sankan lumimyrskyn takia. Etsinnät oli keskeytetty ja niitä jatkettaisiin aamunkoitteessa.

Äkkiarvaamatta noussut matalapaine oli sekoittanut laiva- ja lentoliikenteen koko Pohjois-Euroopassa. Ehkä osana samaa sääilmiötä tai ei – joku tärkeä rauhansopimus oli solmittu yllättäen vuosikymmenien neuvottelujen päätteeksi Jerusalemissa. Mutta siinä kohdassa tietäjät olivat jo nukahtaneet sohvaan vierekkäin, kokemustensa uuvuttamina.

Taksikuski nousi ja sulki hiljaa oven mennessään. Olkoon tämä joululahjani, hän ajatteli. Vaaleanpunainen isäntäni sieltä uima-altailta tarjoaa.

 

 

 – Konsultti Jalovaaran nimeä olen lainannut Mika Waltarilta. Mahdolliset yhtäläisyydet reaalimaailman henkilöihin ovat silkkaa sattumaa. –