Gradupaikan haku poiki vakituisen työn

Data scientist trainee Robert Nygård, 26, työskentelee ID BBN:n prediktiivisen markkinoinnin tiimissä.

Tammisaaressa ja Paraisilla asunut Nygård muutti Turkuun saatuaan opiskelupaikan Åbo Akademista 2013. Tietojärjestelmätiedettä ja tietojenkäsittelytiedettä opiskeleva Robert on jo suorittanut kandidaattitutkinnon, ja nyt on vuorossa gradun viimeistely.

Reilu vuosi sitten opintolinjani Facebook-ryhmässä vinkattiin, että ID BBN:ssä olisi tarjolla töitä alasta kiinnostuneille.

Robert sanoo

Robert otti ID BBN:ään yhteyttä tiedustellakseen gradupaikkaa ja yllättyi positiivisesti, kun ID BBN tarjosi gradupaikan lisäksi vakituista työpaikkaa.

Robert ideoi päivätyönsä ohella graduaan yhdessä esimiehensä, Henrik Lagergranzin, kanssa. Tarkoituksena oli löytää aihe, josta olisi hyötyä myös työnantajalle. Gradun aiheeksi valikoitui lopulta koneoppiminen ja sen hyödyntäminen liidien pisteyttämisessä, ja nyt gradu kulkee työnimellä AI-Assisted Lead Scoring.

Robertista tulee valmistuttuaan kauppatieteiden maisteri, sivuaineinaan markkinointi ja taloustiede. Kaikki hänen vapaavalintaiset kurssinsa ovat liittyneet datatieteeseen (data science) tai ohjelmointiin. Datatieteilijän pääasiallinen tehtävä on organisaatioiden datan analysoiminen.

Datatieteilijäksi voi päätyä monella eri tavalla. Itse työ vaatii laaja-alaista asiantuntemusta, koodaaminen ja tilastotiede on syytä hallita hyvin. Luova ajattelua tarvitaan myös, sillä ideointivaiheessa on suunniteltava, millaista tietoa olemassa olevasta aineistosta halutaan saada ja miten tiedonhaku käytännössä toteutetaan.

kertoo Robert

Aiemmin teknisen tuen assistenttina työskennellyt Robert arvostaa ID BBN:n joustavuutta –asetettujen tavoitteiden saavuttaminen on tärkeämpää kuin minuutilleen kellotetut työpäivät.

ID BBN:ssä työntekijöille annetaan vastuuta, jolloin jokainen saa aidosti näyttää mihin pystyy ja olla myös ylpeä omasta työstään. Voin lämpimästi suositella ID BBN:ää työnantajana.

Robert vinkkaa

Olemme koonneet sinua varten työpaikkatorille jäsentoimistojemme työ- ja harjoittelupaikkailmoitukset. Löydät näppärästi sivuiltamme kootusti tiedot, mitä meidän kentällä tapahtuu. Jäsenemme ovat mainos-, viestintä-, tapahtuma- ja digitoimistoja. Suomen kovimpia sellaisia. Tutustu avoimiin harjoittelu- ja työpaikoihin työpaikkatorilla.