5 viime hetken vinkkiä joulunajan sähköpostimarkkinointiin

On joulukuu – normaalisti kaupoissa olisi tähän aikaan täysi hälinä, mutta tänä vuonna kaupankäynti on siirtynyt entistä voimakkaammin verkkoon. Kuluttajien huomion saaminen on entistä tärkeämpää, ja samalla haastavampaa kuin koskaan.

Sähköpostimarkkinointi on markkinointikanavien kuningas, jolla voidaan tavoittaa suurten massojen huomio mutta myös lähettää nerokkaita, erittäin tarkasti kohdennettuja kampanjoita. Varhaisimmat shoppailijat ovat aloittaneet jouluostosten tekemisen jo syyskuussa, mutta tehokasta peliaikaa on yhä reilusti jäljellä.

Tässä viisi vinkkiä, joilla voit rutistaa joulunajan sähköpostimarkkinoinnista enemmän tehoja irti.

1.    Auta asiakasta ja tee ostamisesta vaivatonta

Moni nauttii joulunalusajasta, mutta myönnettäköön, että se on myös kiireen ja stressin kulta-aikaa.

Auta asiakasta uutiskirjeillä, jotka tekevät joulushoppailusta vaivatonta:

  • Koosta valmiita lahjaideoita ja nosta tällä tavoin esiin parhaita tuotteitasi
  • Otsikoi viestit käytännönläheisesti, esimerkiksi “Joulun 2020 parhaat lahjaideat anopille”
  • Tarjoa lahjojen paketointia ja lähetystä suoraan vastaanottajan osoitteeseen
  • Muistuta asiakkaitasi viimeisistä tilauspäivistä
  • Tarjoa viime hetken shoppailijoille itse tulostettavia lahjakortteja

2.   Ole mobiiliystävällinen

Yli puolet sähköpostiviesteistä avataan mobiililaitteilla. Uutiskirjeiden mobiiliystävällisyyteen panostaminen on tärkeää, jotta viestit näkyvät varmasti oikeanlaisina kaikille vastaanottajille.

Käytä responsiivista uutiskirjepohjaa ja varmista kirjeen sisällön nopea latautuminen optimoimalla kuvien koko. Muista esikatsella lähetettävä kirje myös mobiilinäkymässä.

3.   Automatisoi asiakaspalveluviestit

Jouluna ansaittu loma koittaa myös sähköpostimarkkinoijalle. Automatisoimalla asiakaspalveluviestit varmistat, ettei asiakas jää huomiotta silloinkaan, kun sinä keskityt lomailuun.

Luo markkinoinnin automaatiolla viestit erilaisia asiakaspalvelutilanteita varten: toivota uusi uutiskirjeen tilaaja lämpimästi tervetulleeksi, kiitä tilauksesta ja pyydä palautetta pari viikkoa ostotapahtuman jälkeen.

Luo myös verkkosivujesi lomakkeisiin automaattivastaajat, joissa kerrot viestiin vastaamisessa kestävän hieman tavallista kauemmin. Liitä vastaukseen linkki usein kysytyt kysymykset -sivullesi ja kerro samalla, milloin palaat töihin vastaamaan saapuneisiin viesteihin.

4.   Hyödynnä välipäivien lisä- ja ristiinmyynti

Joulupukki on tehnyt vierailunsa ja paketeista on avattu uusia, toivottavasti mieluisia lahjoja. Lokoisina välipäivinä on aikaa tutustua lahjoihin, ja siksi välipäivät ovat myös erinomainen hetki tehdä lisä- ja ristiinmyyntiä.

Tee kohdennettuja ja käytännöllisesti otsikoituja uutiskirjeitä lahjoista, joita sinulta ostettiin eniten. Esimerkiksi “Toiko pukki iPhone 12:n? Osta tästä lisävarusteet välipäivien erikoishintaan” on yleistä massaviestiä kiinnostavampi ja tehokkaampi.

5.   Kerää dataa ensi vuoden kampanjoita varten

Paras työkalu sähköpostimarkkinointiin on huolellinen suunnittelu jo hyvissä ajoin: näin ehdit varautua jokaiseen tärkeään myyntisesonkiin ja suunnitella huolella kaikki tarvittavat uutiskirjeet.

Mutta ei hätää: pienillä ja nopeilla toimenpiteilläkin voi toteuttaa menestyksekkäitä sähköpostikampanjoita. Siksi on fiksua kerätä tämän joulusesongin sähköpostimarkkinoinnista havaintoja ylös ensi vuoden kampanjointia varten.

Mitkä olivat kirjeiden klikatuinta sisältöä? Millaiset otsikot tehosivat parhaiten A/B-testauksen perusteella? Onnistuiko viestien kohdennus ja voisitko luoda kirjeiden klikkaajista segmenttejä ensi vuoden kampanjakirjeitä varten?

Valmistaudu vuoden 2021 sähköpostimarkkinoinnin kampanjoihin poimimalla lukuisia hyödyllisiä vinkkejä maksuttomasta Edistyneen sähköpostimarkkinoijan oppaastamme