Finnish Comms Awards pitkäjänteisen viestintätyön kilpailu

Finnish Comms Awards -kilpailussa painotetaan aiempaa enemmän pitkäjänteistä viestintätyötä. Kampanjoille ja tempauksille on omat kategoriansa. Tämän vuoden päätuomari on toimitusjohtaja Tarja Jussila, Hill+Knowlton Strategies.

Hyväntekeväisyysjärjestöjen vuoden varainhankintateko -kilpailu on edelleen osa Finnish Comms Awardsia. Tuomaristo laajenee edustamaan entistä useampia toimialoja.

Tarja Jussila on viestinnän pitkän linjan ammattilainen, strateginen ajattelija ja kädet savessa -tekijä. Hän on tuomaroinut aikaisemmin Effie Finlandia.

Finnish Comms Awards on kasvattanut jämäkästi merkitystään viestintäalan osaamisen arvioimisessa ja esille nostamisessa. Haluan uskoa, että laaja-alainen tuomaristo kohtaa tänäkin vuonna taidokkaita strategisen ja luovan näkemyksen sekä tehokkaan ja tuloksekkaan toteutuksen yhdistäviä töitä. Olisin hämmästynyt, jos vastuullisuus ei nousisi myös entistä vahvemmin esille. Tuomaristolta odotan kiihkeitä keskusteluja, mutta samalla jäätävää objektiivisuutta.

päätuomari Tarja Jussila sanoo

Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL ja Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry:n yhdistivät kilpailunsa viime vuonna. VaLa on palkinnut vuoden varainhankintatekoja vuodesta 2011 lähtien. VaLa on nimennyt tuomaristoon omia edustajiaan.

On hienoa jatkaa yhteistyötä MTL:n kanssa ja saada laajan asiantuntijajoukon arviointia järjestöjen menestyksekkäästä markkinointiviestinnästä.

sanoo VaLan pääsihteeri Pia Tornikoski

Tuomariston määrää on laajennettu, jotta kaikilla töillä olisi riittävä määrä tuomareita. Tuomarit jääväävät itsensä omista ja lähipiirin töistä.

Tuomariston jäsenet ovat

  • Tarja Jussila, Päätuomari & Toimitusjohtaja, Hill + Knowlton Strategies
  • Christina Forsgård, Sääntötuomari & Seniori partneri, Netprofile Oy
  • Elina Mattila, Projektijohtaja, Viestintätoimisto Drum
  • Taru Nikulainen, Toimitusjohtaja, Brunnen Communications Oy
  • Tiinu Wuolio, Toimitusjohtaja, Medita Communications
  • Marko Karttunen, Viestintäkonsultti & tutkimusjohtaja, Viestintätoimisto VCA Oy
  • Laura Pääkkönen, CEO & Co-founder, Bonfire Agency Oy
  • Jenny Kestilä, Communication specialist, Tekir Oy
  • Kirsi Mäki, Toimitusjohtaja, hasan comms
  • Essi Isomäki, Head of Content and PR & Partner, Netprofile Oy
  • Juhani Pajunen, Senior Advisor, Source & Kitchen sekä Suomen Podcast Media
  • Veera Sydänmaanlakka, Crearive Strategist, Dagmar
  • Niina Hyrsky, Viestintäjohtaja, Puolustusministeriö
  • Susanna Mäkinen, Head of Communications – pankkitoiminnan henkilö- ja pk-yritysasiakkaat,  OP viestintä- ja yhteiskuntasuhteet
  • Mirjami Saarinen, Toimittaja,  Kauppalehti
  • Susanna Rantanen, CEO & Co-founder, Employee experience agency Emine Oy
  • Pekka Aula, Professori & Pääsihteeri, Suomalainen Tiedeakatemia
  • Pasi Ilola, Vice President, Digital Commerce, Posti Oyj
  • Tiina Miettinen, Henkilöstö- ja viestintäjohtaja, Fingrid Oyj
  • Satu Härkönen, Viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet, StoraEnso
  • Petteri Poutiainen, Toimitusjohtaja, Digitalist Group
  • Kimmo Kokkonen, Markkinointipäällikkö, AGCO/Valtra
  • Katja Siberg, SVP Marketing, Communications and Customer Experience, Finavia
  • Petteri Löppönen, Juontaja & tuottaja, Yle Uutiset
  • Tuomas Ahola, Viestintä- ja markkinointijohtaja, HOK-Elanto
  • Maria Mroue, Markkinointi- ja viestintäjohtaja, Messukeskus
  • Riitta Larnimaa, Johtaja – viestintä ja yhteiskuntasuhteet, Pohjolan Voima Oyj
  • Pekka Pekkala, Verkkoviestinnän erikoisasiantuntija, Valtioneuvoston kanslia
  • Liisa Eerola, Viestintäjohtaja, Fazer Suomi
  • Eeva Hietalahti, Markkinointi- ja viestintäjohtaja, Sydänliitto & Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry:n edustaja
  • Kalle Huhtala, Kehitysjohtaja, Edita Publishing & Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry:n edustaja
  • Pia Tornikoski, Pääsihteeri, Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry
  • Teuvo Arolainen, Viestintäpäällikkö & Päätoimittaja, KT Kuntatyönantajat

Tutustu tuomaristoon

 

Finnish Comms Awardsissa palkitaan parhaita viestintätöitä eri kategorioissa. Lisäksi valitaan Vuoden viestintäteko, Vuoden viestintätoimisto, Vuoden Spokesperson ja Vuoden viestintäkonsultti. Omassa kategoriassaan palkitaan yleishyödyllinen yhteisö vuoden varainhankintateosta.

MARKKINOINNIN, TEKNOLOGIAN JA LUOVUUDEN LIITTO MTL RY

Lisätietoja:

Pia Tornikoski, pääsihteeri, VaLa ry, 040 596 3763, paasihteeri@vala.fi
Tarja Jussila, Hill+Knowlton Strategies, 040 521 9210, tarja.jussila@hkstrategies.com
Tarja Virmala, Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL ry, 0400 484 693, tarja.virmala@mtl.fi

Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL on markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijayritysten yhteisö. MTL kokoaa yhteen yritykset, jotka parantavat markkinoinnilla ja viestinnällä asiakkaidensa kilpailukykyä, luovat kasvua ja tekevät liiketoiminnalla tulosta.