Parhaat sekunnit -mainoselokuvakilpailun 2019 kevätkauden shortlist julki

Uudistuneen Parhaat sekunnit -mainoselokuvakilpailun tarkoitus on seuloa huipulle joka vuosi Suomen 15 parasta televisiomainosta. Kevätkaudelta loppuarviointiin etenevät viisi mainoselokuvaa on nyt tuomaroitu.

Ehdokkaita arvioineet markkinointiviestinnän ammattilaiset kiittelivät nyt valitussa viisikossa erityisesti musiikinkäyttöä. ”Kun musiikki on vahvuus, se auttaa mainosta erottumaan. Kannustamme mainostajia miettimään musiikkia”, sanoi luovia suunnittelijoita edustava AD Essi Manni Dagmar Storiesista.

”Mainoselokuvia katsellaan nykyään monilla eri alustoilla. Kaikilla ei musiikki ole päällä ja se tuo oman haasteensa siihen, kuinka avainroolissa musiikkia voi käyttää. Tv:n kaltaisella alustalla saadaan koko huomio ja äänet käyttöön, joten musiikki on siellä vahva työkalu”, kertoi CEO Anna Holtari Dynamo & Sons -mainostoimistosta.

Tuomaristossa kauden mainoselokuvia arvioineiden mainostaja-ammattilaisten silmissä aina ei onnistuttu tuomaan brändiä esiin. ”Monessa spotissa brändi on heikosti esillä tarinan aikana ja vasta lopussa oleva logo kertoo katsojalle, kuka mainostaa ja mitä. Silloin on suuri riski, että mainosinvestointi valuu hukkaan”, huomautti DNA:n kuluttajaliiketoiminnan markkinointijohtaja Riikka Järvinen.

Myös Finnairin Johanna Jäkälä peräänkuulutti rohkeutta olla brändilleen uskollinen: ”Televisiomainoksissa näkyy kulloinkin trendikkäät värimäärittelyt ja samankaltaisuudet kuvauksessa sekä tavoissa hyödyntää tunteita. Brändi voisi rohkeammin ja linjakkaammin olla uskollinen identiteetilleen.”

Kesäkauden mainoksia voi ilmoittaa mukaan 31.8. mennessä: https://www.screenforce.fi/parhaat-sekunnit

Koko vuoden (kolmen kauden shortlistat) etenevät loppuarviointiin Voitto –gaalan tuomaristolle. Parhaat sekunnit – voittaja tuomaroidaan ensi vuoden Voitto-gaalan tuomaroinnin yhteydessä. Voittajan tuottanut mainostaja saa palkinnon lisäksi mainosaikaa televisiokanavilta.

PARHAAT SEKUNNIT 1/2019 -SHORTLIST:

LähiTapiola, Suojatie
Mainostoimisto: N2
Tuotantoyhtiö: Lucy Loves Stories

Snellman, Road Trip
Mainostoimisto: United Writers
Tuotantoyhtiö: Grillifilms Oy

Viking Line, Keskeytykset
Creatives: Markku Rönkkö/United Writers ja Jyrki Reinikka/Leiskakone
Tuotantoyhtiö: Otto tuotanto Oy

Lendo, Elämäsi tueksi (sarja)
Mainostoimisto: Havas Helsinki
Tuotantoyhtiö: Skål Helsinki

Me Naiset, Ylpeästi moninainen (sarja)
Mainostoimisto: Bob the Robot Oy
Tuotantoyhtiö: Bob the Robot Pictures Oy

Ylpeästi moninainen -kampanjalla oli erittäin positiivisia vaikutuksia Me Naisten brändiin. Spontaanin muistamisen osalta Me Naiset oli aikakauslehtien muistetuin ja lehden kiinnostavuus kasvoi mainonnan myötä 13%. Kampanja aktivoi ihmisiä mukaan keskusteluun ihmisyyden moninaisuudesta kampanjan verkkosivuilla. ”Me Naiset haluaa herättää keskustelua siitä, miten meillä on vahva tarve lokeroida muita ihmisiä ja asioita. Todellisuudessa kukaan meistä ei mahdu yhteen lokeroon – ja hyvä niin”, kertoo Sanoma Media Finlandin Brand Strategist Niina Aaltio. ”Saatujen vastausten kirjo luo vahvaa uskoa siitä, että olemme aidosti tärkeän ja ihmisiä puhuttelevan aiheen äärellä”, jatkaa Aaltio.

Kevätkauden (syys-joulukuu 2018) Parhaat sekunnit -kilpailun tuomaristossa toimivat

  • Karri Gardemeister, Creative Director, Villivisio
  • Anna Holtari, CEO & partner, Dynamo&son
  • Johanna Jäkälä, VP Brand, Marketing & Customer Loyalty, Finnair Oyj
  • Riikka Järvinen, Markkinointijohtaja, Kuluttajaliiketoiminta DNA Oyj
  • Essi Manni, AD, Dagmar Stories
  • Ritva Seppänen, Vice President, Branding, Wärtsilä Oyj
  • Mika Tuppurainen, Senior Media Planner, Head of TV, Mediatoimisto Voitto

Kevään Parhaat Sekunnit –shortlistalle päässeet viisi mainosfilmiä on koosteena katsottavissa Youtubessa osoitteessa: https://youtu.be/17oh3UW9AgI 

Lisätiedot
Anna Lujanen
anna.lujanen@screenforce.fi
040 527 4734

Parhaat sekunnit –kilpailu on vuodesta 1994 asti tv-mainontaa palkinnut kilpailu, joka uudistui vuosittaiseksi kilpailuksi (aiemmin Kauden Parhaat Sekunnit). Uudistuksen myötä kilpailu nostaa valokeilaan Suomen 15 parasta televisiomainostaKilpailu siirtyi vuoden 2017 alussa Suomen kaupallisten televisioiden kattojärjestön Screenforce Finlandin tuottamaksi. Kilpailuun ovat voineet osallistua tv-mainosfilmit, jotka on esitetty MTV:n, Nelonen Median, Fox Networks Groupin tai Discovery Networks Finlandin kanavilla. Kilpailun kumppaneina toimii Mainostajien liitto sekä MTL.

 

Screenforce Finland on suomalaisen kaupallisen television puolestapuhuja, joka on perustettu vuonna 2016. Screenforce Finland on television tekijöiden ja hyödyntäjien yhteisö, jonka tavoitteena on jakaa tietoa television vaikuttavuudesta mainosmediana ja edistää koko alan hyvinvointia Suomessa. Screenforce Finlandin perustajajäseniä ovat MTV, Sanoma Media Finland, Discovery Networks Finland ja Fox Networks Group.