Markkinointiviestinnän viikko uudistui: nimi vaihtui Markkinoinnin viikoksi ja tapahtuma järjestetään Messukeskuksessa Pasilassa 21.–22. syyskuuta. Tilaisuuden avaa keskiviikkona 21.9. MTL:n hallituksen puheenjohtaja Mikael Jungner puheenvuorollaan ”Vuorovaikutusteollisuus nostaa Suomen”. Markkinoinnin viikon järjestävät Helsingin Messut Oy ja Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL ry.

”Olemme iloisia saadessamme 10 vuotta täyttävän markkinoinnin huipputapahtuman Messukeskukseen, jossa sillä on tilaa kasvaa ja kehittyä. Kumppaneita onkin tänä vuonna entistä enemmän ja ohjelma on totuttuun tapaan korkeatasoista”, sanoo myyntiryhmäpäällikkö Anna Suominen Messukeskuksesta.

”Markkinointiviestinnän viikon nimi muutettiin Markkinoinnin viikoksi, koska halusimme tapahtuman painottuvan aiempaa enemmän strategiseen markkinointiin ja viestintään. Tapahtuman ohjelmassa käsitellään markkinointia sekä viestintää laaja-alaisena osana kaikkea organisaation toimintaa”, sanoo toimitusjohtaja Tarja Virmala Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL ry:stä.

Tapahtuman avaa keskiviikkona 21.9. MTL:n hallituksen puheenjohtaja Mikael Jungnerpuheenvuorollaan ”Vuorovaikutusteollisuus nostaa Suomen”. Ensimmäisenä tapahtumapäivänä 21.9. puhumassa ovat mm. Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila, markkinoinnin kummitätiAnne Korkiakoski sekä Aalto EE:n toimitusjohtaja ja professori Pekka Mattila. Toisena tapahtumapäivänä 22.9. puhumassa ovat mm. Valion brändi- ja markkinointijohtaja Hanna Hiekkamies, N2:n toimitusjohtaja Alex Nieminen sekä Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll.

Markkinoinnin viikon ohjelmassa käsitellään markkinointia, mainontaa, viestintää, myynnin edistämistä, asiakaskokemusta, johtamista sekä näitä kaikkia tukevaa teknologiaa. Ohjelma koostuu puheenvuoroista, keskusteluista sekä tietoiskuista. Ajankohtaista ohjelmaa tarjoillaan molempina päivinä neljällä eri lavalla, joiden pääteemat ovat tulevaisuus, luovuus, teknologia ja Suomi nousuun.

Markkinoinnin viikko on suunnattu niin markkinoinnin, viestinnän ja myynnin strategiasta sekä palvelujen ja tuotteiden ostamisesta päättäville henkilöille kuin markkinoinnin ja viestinnän suunnittelutyön ammattilaisille. Tapahtuma on maksuton ja sinne voi ilmoittautua osoitteessa http://markkinoinninviikko.messukeskushelsinki.fi/.

Elonmerkki ja monta muuta ammattilaistapahtumaa samanaikaisesti Messukeskuksessa

Messukeskuksessa järjestetään Markkinoinnin viikon yhteydessä myös Elonmerkin digiloikka, jossa on luvassa sekä faktaa että fiktiota, inspiroivaa seuraa ja uudet puitteet verkostoitumiseen. Lisäksi Messukeskuksessa järjestetään samanaikaisesti Bisnespäivät sekä neljän ammattimessun kokonaisuus PacTec, FoodTec, SignTec ja PlasTec. Tapahtumakokonaisuus käsittää koko pakkausketjun hallinnan suunnittelusta käyttöön ja raaka-aineisiin sekä painokoneista markkinointiin.  Samaan aikaan kävijöille ovat tarjolla myös Easyfairsin Esimies & Henkilöstö 2016 & Meetings & Events 2016 -tapahtumat.

Lisätietoja:

Tarkempi ohjelma ja ilmoittautumiset tapahtuman sivuilla.

Messukeskus, myyntiryhmäpäällikkö Anna Suominen, puh. 040 503 2026, anna.suominen@messukeskus.comwww.messukeskus.com, #messukeskus

Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL ry, toimitusjohtaja Tarja Virmala, puh. 0400 484693