Elisan tavoite oli kertoa, että Elisalla on Suomen tutkitusti kattavin nopea 4G LTE -verkko. Elisan mainosfilmi ’Elisa, Suomen tutkitusti kattavin 4G verkko’ valittiin lokakuun Kuukauden Parhaat Sekunnit -kilpailun voittajaksi.

Raadin perustelut: ”Tarinassa on tuotteen edut tuotu hienosti esille ja ne parantavat Elisan 4G:n mielikuvaa. Filmi on kaunis ja laadukkaasti tuotettu. Avaruusteemaa on hyödynnetty hienolla tavalla.”

Mainoksen on suunnitellut Bob the Robot ja tuottanut Mjölk. Elisan mediatoimistona on toiminut Virta Helsinki Oy. Kampanjan kohderyhmänä olivat kaikki suomalaiset kännykkäikäiset. Elisan uusi yritysilme näki myös päivänvalon tämän kampanjan myötä.

Elisan kampanja on saanut huomiota ja herättänyt keskustelua niin oravasta kuin 4G-verkosta. ”Ulkoisesti Astro-Oravan seikkailut kiinnostivat varsin laajaa joukkoa suomalaisia, toki eri syistä: osa ihmisistä esitti huolensa Astron puolesta, osa oli vilpittömän kiinnostuneita 4G-verkon mittaamisen teknisistä spesifikaatioista. Myös meillä Elisassa Astrosta on tullut erittäin suosittu jyrsijä”, kertoo Elisan markkinointijohtaja Tomi Wirtanen.

”Tästä ideasta saa kiittää Bob the Robotin mahtavaa porukkaa. Eilolan Karin ja Tiusasen Tonin johdolla päädyttiin siihen, että Suomen tutkitusti kattavimman 4G-verkon korkeuden mittaaminen Astro-Oravan avulla on riittävän hämmentävä ensimmäiseksi Elisan Erikoiskokeeksi.”

Liikkuvalla kuvalla on ollut suuri rooli Elisan tarinan kerronnassa. ”Kyllä televisio on ollut meidän päämedia. TV:n ja verkon lisäksi olemme hyödyntäneet printtiä ja tietenkin meidän omaa Elisa-myymäläketjua”, jatkaa Wirtanen.

”Olemme varsin tyytyväisiä kampanjaan; sen saamaan huomioon, sen aiheuttamaan keskusteluun, sen saavuttamiin tuloksiin kuin myös sen aiheuttamaan innostukseen Elisan sisällä. Hyvin kerrottu tarina kiinnostaa ja liikuttaa ihmisiä myös vuonna 2014”, toteaa Bob the Robotin Creative Director Kari Eilola.

Elokuun tv-mainossatoa arvioivat Sari Haavisto Mediatoimisto Voitosta, Pasi Piipponen Dinglestä, Anu Ignatius Recommended Finland:sta sekä Pirjo Lassila ja Simo Perälä Mainostoimisto Sektorista.

Kuukauden Parhaat Sekunnit -ohjelma MTV3-kanavalla pe 28.11. klo 22.40 ja Subilla la 29.11. klo 17.00. Ohjelma on katsottavissa myös MTV Spotissa osoitteessa mtv.fi/spotti/kps.

Lisätiedot:
MTV, Kaisa Sohlman, puh. +358 (0)10 300 5245

KUUKAUDEN PARHAAT SEKUNNIT

LOKAKUU 2014

ELISA
Elisa, Suomen tutkitusti kattavin 4G verkko

Mainostaja ELISA
Viestintäjohtaja KATIYE VUORELA
Markkinointijohtaja TOMI WIRTANEN
Markkinointipäällikkö PEKKA KYLLÖNEN & TARJA PALO

Suunnittelutoimisto BOB THE ROBOT
Creative Director KARI EILOLA
Client Service Lead MAIJA SILAMO
Creative TONI TIUSANEN, LASSE KANGASMAA & JUHA NIKKILÄ
Designer JENNI JUNTUNEN
Producer PETRA YLI-HEMMINKI

Tuotantoyhtiö MJÖLK
Tuottaja MARKO ANTILA & YRJÖ NIEMINEN
Ohjaaja JALMARI HELANDER
Kuvaaja MIKA ORASMAA
Leikkaaja JOHANNES SALONEN
Tuotantopäällikkö NINA ERWES
Äänisuunnittelu HUMINA
Efektit TROLL VFX
Post Production JAMES POST
Service Production Company FILM ANGELS RIGA

Mediatoimisto VIRTA HELSINKI OY
Account Director PETRI SORATIE
Planner MARJO KUIVALAINEN

Kuukauden Parhaat Sekunnit -kilpailusta

Kuukauden Parhaat Sekunnit on MTV:n ja Markkinointiviestinnän Toimistojen Liiton (MTL) yhteinen mainoskilpailu, jossa vaihtuvajäseninen raati arvioi edellisen kuukauden aikana ensiesityksensä saanutta tv-mainontaa. Kuukauden Parhaat Sekunnit on palkinnut ajankohtaista, idealtaan ja toteutukseltaan onnistunutta tv-mainontaa vuodesta 1994 lähtien. Tuorein voittaja, shortlista ja arkisto osoitteessa mtv.fi/spotti/kps.