Tositarinaan perustuva filmi kosketti: HelsinkiMission mainosfilmi ”Älä jätä ihmistä yksin” voitti Kuukauden Parhaat Sekunnit

Helsinki Missio, KPS voittaja

HelsinkiMission tavoitteena oli havahduttaa suomalaiset näkemään aikaamme vaivaavan ongelman, yksinäisyyden. HelsinkiMission mainosfilmi ”Älä jätä ihmistä yksin” valittiin helmikuun Kuukauden Parhaat Sekunnit -kilpailun voittajaksi.

Raadin perustelut: ” Tositarinaan perustuva filmi vaikuttaa tunteisiin ja herättää ajattelemaan. Autenttinen ympäristö ja musiikki siivittävät koskettavaa tarinaa.”

Mainoksen on suunnitellut ja tuottanut Folk Finland.

Kampanjan pääelementtinä oli Älä jätä ihmistä yksin -filmi. ”Sen esittämiselle televisio on luonteva ja erinomainen kanava. Se tavoittaa edelleen kerrallaan valtavasti ihmisiä”, kertoo HelsinkiMission viestintäpäällikkö Kristiina Backberg. Kampanjan tavoitteena oli koskettaa kaikenikäisiä suomalaisia ja saada heidät näkemään toisensa sekä auttamaan tarvittaessa.

Kampanja näkyi vahvasti myös sosiaalisessa mediassa. Filmiä jaettiin erityisesti YouTubessa ja Facebookissa. Positiivista palautetta on kertynyt paljon. ”Ihmiset ovat olleet kosketettuja ja kiitelleet siitä, että olemme ottaneet esille näin haasteellisen asian. Kaukaisin palaute tuli Edinburghista, jossa asuvan kommentoijan mukaan siellä ei koskaan voisi tapahtua tällaista. Siellä ei anneta kenenkään harhailla yksin.”

Kampanja on onnistunut erinomaisesti.  ”Saimme aikaiseksi keskustelua auttamisesta ja auttamatta jättämisestä. Saimme uusia vapaaehtoisia ja katuvarainhankinta tuotti erinomaista tulosta”, Kristiina Backberg jatkaa.

Kampanjan koskettavin kohtaaminen on tapahtunut Älä jätä ihmistä yksin -tapahtumassa Kampin kauppakeskuksessa. ”Tapahtumassa näytettiin, millaista yksinäisen vanhuksen elämä voi olla. Seniorit esittivät yksinäisiä vanhuksia pienillä näyttämöillä. Pieni poika säntäsi yleisön joukosta lohduttamaan: Hän ei halunnut jättää ihmistä yksin.”

Helmikuun tv-mainossatoa arvioivat Mari Erämaa Mainostoimisto SMOY:sta, Joonas HyyppäSuunnittelutoimisto Virta Helsingistä, Toni Kallio Vizeumista ja Valtteri Vitakoski Rocky Advertisingista.

Kuukauden Parhaat Sekunnit -ohjelma MTV3-kanavalla pe 21.3. klo 22.35 ja Subilla la 22.3. klo 16.55. Ohjelma katsottavissa MTV Spotissa osoitteessa mtv.fi/spotti/kps.

Lisätiedot:

MTV
Kaisa Sohlman
puh. +358 (0)10 300 5245
kaisa.sohlman@mtv.fi

KUUKAUDEN PARHAAT SEKUNNIT
HELMIKUU 2014

ÄLÄ JÄTÄ IHMISTÄ YKSIN

Mainostaja HELSINKIMISSIO
Toiminnanjohtaja OLLI VALTONEN
Apulaistoiminnanjohtaja SARI VAPAAVUORI
Viestintäpäällikkö KRISTIINA BACKBERG

Mainostoimisto & tuotantoyhtiö FOLK FINLAND
Copywriter TOMMY MÄKINEN
Copywriter TOMMI LAIHO
Art Director PETTERI TYYNELÄ
Tuottaja ELINA RAITIS
Planner JAANA HAAPALA-LAIHO
Ohjaus HULK HYVÄRINEN
Kuvaus HULK HYVÄRINEN
Leikkaus JOHANNES SALONEN / freelancer
Supervisor RANE TIUKKANEN / freelancer
Editointi VEIKKO RUUSKANEN / TOAST POAST
Esiintyjä SISKO HAAPALA

Kuukauden Parhaat Sekunnit -kilpailusta

Kuukauden Parhaat Sekunnit on MTV:n ja Markkinointiviestinnän Toimistojen Liiton (MTL) yhteinen mainoskilpailu, jossa vaihtuvajäseninen raati arvioi edellisen kuukauden aikana ensiesityksensä saanutta tv-mainontaa. Kuukauden Parhaat Sekunnit on palkinnut ajankohtaista, idealtaan ja toteutukseltaan onnistunutta tv-mainontaa vuodesta 1994 lähtien. Tuorein voittaja, shortlista ja arkisto osoitteessa mtv.fi/spotti/kps.