strategia

Kartan päivittämisestä

Vuoden 2016 suunnittelu on kovaa vauhtia käynnissä asiakkaidemme keskuudessa. Toiset ovat aloittaneet suunnittelun jo ennen kesälomia ja toisilla homma venyy jopa viimeiselle kvartaalille. Nyt kuitenkin mietitään kuumeisesti mitä ensi vuonna tulisi tehdä, jotta liiketoiminnalliset haasteet onnistuttaisiin taklaamaan ja päästään kunnialla seuraavalle vuodelle – pitäen mielessä sen, että jatkuva muutos tulee varmasti jatkumaan.

B2B ei tarkoita boring to boring

Hieman kärjistäen voi todeta, että männävuosina B2B-mainonta oli kuvapankkien kultasuoni. Amerikkalaiset sliipatut pukumiehet kättelivät lasitalojen edessä, kun ratkaisu oli löytynyt. Joskus repäistiin ja pukumiehille laitettiin rakennusmiesten kypärät päähän, oltiin keskellä ”tilannetta”. Mediana oli usein ammattilehdet ja Blue Wings kansainvälisine kollegoineen. Otsikossa toistuivat sanat ”solution”, ”leading”, ”from Finland/Sweden/Germany/jne.”, ”manufacturer” ja ”most efficient”.
 

Olette kalliita, omahyväisiä ja kohta konkurssissa

M&M-lehti päätti tutkia suomalaisten markkinointiviestintätoimistojen ulkoista yrityskuvaa. Tutkimus tehtiin käsittääkseni niin, että Mainostajien Liiton jäsenyrityksille lähetettiin kysely, jossa heiltä tiedusteltiin muun muassa mikä toimisto on luotettavin, luovin ja strategisin.

Maalaisjärjellä voisi kuvitella, että isoilla toimistoilla on paljon asiakkaita ja näin vastaajien joukossa on taatusti paljon sellaisia henkilöitä, jotka ovat näiden toimistojen kanssa olleet tekemisissä. Pienemmillä toimistoilla vastaavasti on vähemmän tuttuja vastaajien joukossa.

Tilaa syöte RSS - strategia