luovuus

Estääkö rohkeuden puute menestymisen?

Useimmat meistä tarvitsevat ulkoisen ärsykkeen tai motivaation selviytyäkseen joka päiväisestä työstään. Joku herää aamulla herätyskellon pirinään, toinen tarvitsee toistuvaa ulkopuolisen patistelua päästäkseen sängystä ylös.

Presentaatiot, määräajat ja erilaiset paineet lisäävät merkittävästi asiantuntijan suorituskykyä. Menettämisen pelko tai jonkinlainen kriisiytyminen saavat meidät toimimaan ketterämmin tai jopa loogisemmin, kuin mitä etukäteen olisimme uskoneet.

On uskallettava kokeilla

Startup-yritykset ovat siitä kiinnostavia, että monet niistä edustavat uusia teknologioita, toimintamalleja ja aitoja innovaatioita. Useimmiten ne ovat myös niitä, jotka tuovat uuden näkökulman tai liiketoimintamallin, joka saattaa muuttaa koko toimialaa – eli tekevät sen, missä asemansa vakiinnuttaneet yritykset valitettavan usein epäonnistuvat.

Miksi on näin?

Kaupallistamisen taito

Suomi on kärkipäässä teknisissä innovaatioissa. Teemme maailman parhaita mittareita, komponentteja ja automaatiojärjestelmiä. Maailman korkeimmat talot luottavat suomalaiseen lujuuslaskentateknologiaan, suurimmat laivat moottori- ja energiaratkaisuihimme.

Monilla, etenkin teollisuuden teknisillä mittareilla, Suomen pitäisi olla globaalin talouden kärjessä.  Jotain kuitenkin puuttuu. Kaupallistaminen on vaikea laji. Olen joskus kuvannut asiaa SMS-esimerkillä.

Mitä ovat markkinoinnin uudet kujeet?

Digitaalisen markkinoinnin kentällä ei alkaneena vuonna ole näkyvissä mitään sellaista, mikä saisi alaa seuranneita enää hämmästymään.  Viime vuonna meille kaikille rummutettiin markkinoinnin automaatiota, sosiaalista mediaa, mobiilimarkkinointia ja videon ylivaltaa. Ilman näitä ei markkinoinnista pitänyt tulla yhtään mitään. Hakukonemarkkinointi keksittiin kuitenkin tieteenalana jo vuonna 2001, ja vasta nyt me alamme ymmärtää relevanttien sisältöjen merkityksen brändimme löydettävyyden ja erottuvuuden lähteenä.

Olette kalliita, omahyväisiä ja kohta konkurssissa

M&M-lehti päätti tutkia suomalaisten markkinointiviestintätoimistojen ulkoista yrityskuvaa. Tutkimus tehtiin käsittääkseni niin, että Mainostajien Liiton jäsenyrityksille lähetettiin kysely, jossa heiltä tiedusteltiin muun muassa mikä toimisto on luotettavin, luovin ja strategisin.

Maalaisjärjellä voisi kuvitella, että isoilla toimistoilla on paljon asiakkaita ja näin vastaajien joukossa on taatusti paljon sellaisia henkilöitä, jotka ovat näiden toimistojen kanssa olleet tekemisissä. Pienemmillä toimistoilla vastaavasti on vähemmän tuttuja vastaajien joukossa.

Tilaa syöte RSS - luovuus