digitalisaatio

Tulevaisuuden Lead Agency

Kun puhuu perinteisestä markkinoinnin toimistokentästä, muutokset ovat ennenkin olleet nopeita ja dramaattisia, mutta viimeiset kymmenen vuotta ovat jälleen osoittaneet toimialan hankaluuden. Osa perinteisesti isoista ”luovista” toimistoista on menettänyt merkittävästi liikevaihtoa, kun taas osa on pysynyt tasaisena ja muutama pieni on kasvanut rinnalle ja ohi.

Kaikki arvokas syntyy vuorovaikutuksessa

Digitalisaatio on laskenut ihmisten välisen kanssakäymisen kustannukset käytännössä nollaan. Tämä vaikuttaa kaikkeen. Ilmiöt syntyvät kuin tyhjästä ja leviävät nopeasti. Varsinkin kuluttajamarkkinoilla maailma muuttuu niin nopeasti, että strategioilla ja liiketoimintamalleilla on vaikeuksia pysyä perässä. Markkinoiden kartoittaminen ei tuo vastaavaa kilpailuetua kuin aiemmin, koska jo kartoitettu markkina saattaa muuttua aivan toiseksi kuukausissa.

On uskallettava kokeilla

Startup-yritykset ovat siitä kiinnostavia, että monet niistä edustavat uusia teknologioita, toimintamalleja ja aitoja innovaatioita. Useimmiten ne ovat myös niitä, jotka tuovat uuden näkökulman tai liiketoimintamallin, joka saattaa muuttaa koko toimialaa – eli tekevät sen, missä asemansa vakiinnuttaneet yritykset valitettavan usein epäonnistuvat.

Miksi on näin?

Start me up

Muutama kuukausi sitten luonani vieraili työnhakija, joka ilmoitti omaavansa yli 15 vuoden kokemuksen mainosalalta. Totesin, että se ei ole mahdollista. Hämmentynyt ilme odotti perustelua. Se perustelu oli varsin yksinkertainen. Tämä ala alkoi uudestaan noin 6 vuotta sitten. Se on uusi nollapiste. Uuden ajanlaskun alku. Lehman Brothers rysähti ja heti kohta maailma seurasi.

B2B ei tarkoita boring to boring

Hieman kärjistäen voi todeta, että männävuosina B2B-mainonta oli kuvapankkien kultasuoni. Amerikkalaiset sliipatut pukumiehet kättelivät lasitalojen edessä, kun ratkaisu oli löytynyt. Joskus repäistiin ja pukumiehille laitettiin rakennusmiesten kypärät päähän, oltiin keskellä ”tilannetta”. Mediana oli usein ammattilehdet ja Blue Wings kansainvälisine kollegoineen. Otsikossa toistuivat sanat ”solution”, ”leading”, ”from Finland/Sweden/Germany/jne.”, ”manufacturer” ja ”most efficient”.
 

Tilaa syöte RSS - digitalisaatio