Rohkeus ja tuloksellisuus jyräävät – Tapahtumantekijät Oy sai neljä työtä Evento Awards -kilpailun finaaliin

Evento Awards on tapahtuma-alan kilpailu, jossa mittelevät Suomen parhaat tapahtumamarkkinointikampanjat. Tänään julkistettiin kilpailun finalistit. Kansainvälinen tuomaristo nosti neljä Tapahtumantekijät Oy:n työtä finaaliin.

Finalistitapahtumia yhdistää rohkeus, visionäärisyys ja timantinkovat tulokset. Tapahtumantekijät Oy:n yhteyspäällikkö Kati Sorjanen toteaa: "Finalistitapahtumat osoittavat vakuuttavasti, että tapahtumamarkkinoinnilla saadaan aikaan merkittäviä muutoksia. Tapahtumilla voidaan muuttaa keskustelun suuntaa, brändiä, asennetta ja organisaatiokulttuuria. Yksi asia on varmaa: rohkeus palkitaan aina."

Tapahtumantekijät Oy:n finalistitapahtumat:
S-Ryhmä: Saman pöydän ääressä
Finalisti Yritystapahtuma-sarjassa
S-Ryhmä halusi ravistella poteroihin juuttunutta suomalaista ruokakeskustelua. Lääkkeeksi jumiutuneeseen tilanteeseen kehitettiin tapahtuma, joka kokosi ensimmäistä kertaa koko ruokaketjun saman pöydän ääreen – sekä konkreettisesti että symbolisesti. Tulokset osoittavat, että tapahtuman avulla voidaan muuttaa jopa tietyn alan keskustelun suuntaa.

Tieto Oyj: Tiedon Valo 2016
Finalisti Yritystapahtuma-sarjassa
Tiedon Valo –asiakastapahtuma saavutti viime syksynä 20 vuoden huikean iän. Juhlavuoden siivittämänä tehtiin suuri hyppy yksittäisestä tapahtumasta integroituun markkinointikampanjaan, jonka veturina Tiedon Valo –tapahtuma toimi. Kampanjan huikeat tulokset – 100% ROI sekä onnistunut brändin uudelleenpositiointi – todistavat integroidun kampanjan tehokkuuden.

St1: St1 Päivä 2016
Finalisti Henkilöstötapahtuma-sarjassa
St1 Päivässä muutettiin yrityksen asenne ja voitontahto käsinkosketeltavan konkreettisiksi teoiksi. Koko henkilökunta pääsi osallistumaan ainutlaatuiseen Stempaukseen: he hiihtivät suoraan historiankirjoihin ja tekivät satametrisillä suksilla tandem-hiihdon Guinnessin maailmanennätyksen. Tapahtuma oli konkreettinen osoitus siitä, että rohkeus on menestyksen polttoainetta.

Tieto Oyj: Praguematism
Finalisti Henkilöstötapahtuma-sarjassa
Tiedon massiivinen transformaatioprosessi oli edennyt vaiheeseen, missä uusi organisaatiokulttuuri tuli lanseerata 160 johtajalle tehokkaasti ja inspiroivasti. Rakensimme täysin uudenlaisen tapahtumakonseptin, joka rikkoi perinteisen tapahtuman muodot ja menetelmät. BOXWAY™ -konseptin ja valkoisten pahvilaatikoiden avulla avulla muutos vietiin perille – pelottomasti, tehokkaasti ja hauskasti.

Tapahtumantekijät Oy on suomalainen tapahtumamarkkinointitoimisto, joka on keskittynyt yritys- ja yhteisötapahtumien suunnitteluun, tuotantoon ja ohjaukseen. Toimisto on perustettu vuonna 1992, toimipaikat sijaitsevat Helsingissä ja Turussa. Tapahtumantekijät Oy viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhlaansa.
Tapahtumantekijät Oy on saavuttanut runsaasti menestystä myös kansainvälisissä tapahtuma-alan kilpailuissa.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Tapahtumantekijät Oy
Kati Sorjanen, yhteyspäällikkö
kati.sorjanen [at] tapahtumantekijat.fi
puh. 040 509 5319