Valio Lemmylle Grand Effie 2016

Valio ja hasan & partners voittivat Grand Effien Lemmy Kilmister -kunnianosoituksellaan. Motörheadin Lemmyn kuolema mainostuotannon loppuvaiheessa käännettiin mainosfilmistä legendan kunnianosoitukseksi. En ole koskaan juonut maitoa -mainosfilmiä katsoi liki 88 miljoonaa ihmistä.

Hasan & partners teki uudestaan klassikoksi nousseen mainoselokuvan ”En ole koskaan juonut maitoa”, mutta niin, että pääosassa oli Motörheadin Lemmy Kilmister. Mainoksen lopputuotannon yhteydessä toimistoon kiiri suruviesti legendan kuolemasta. Mainos käännettiin kunnianosoitukseksi ja sille tehtiin globaali PR-suunnitelma. Filmiä katsoi 87,4 miljoonaa ihmistä ja vahvin painotus oli Valiolle tärkeillä alueilla Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa.

”Valion Lemmy on erinomainen osoitus markkinoivan yrityksen rohkeudesta tehdä poikkeavaa, reagoivaa ja vaikuttavaa, huippuyleisöt keräävää sisältömarkkinointia. Voittajatyössä on esimerkillisesti lennossa reagoitu yllättävään tilanteeseen, tähden kuolemaan, ja pystytty löytämään täysin oikea uusi strategia ja toteutuksen sävy viestinnälle. Tekijöiden taitavissa käsissä video muuttui kunnianosoitukseksi Lemmylle ja mahdollisti kymmenille miljoonille tunnelmoinnin rock-legendan kanssa. Valio on tyylillä ja selkeästi osa videota. ”, luonnehtii päätuomari Tuula Kallio.

Valio Lemmy - Kriisistä maailmanlaajuiseksi sisällöksi osallistui Media-sarjaan ja muut toimistot tiimissä olivat SEK, Also Starring, hasan motion.

Kullat menivät Valion Lemmyn lisäksi Nesteen Pre-order the Future -kampanjalle sekä Ulkoasianministeriön Finland Emojis -työlle

Neste on uusiutuvista raaka-aineista tehtyjen polttoaineiden ja materiaalien edelläkävijä, mutta ani harva maailmalla tietää sitä. Nesteen kilpailijat ovat öljy-yhtiöitä, joilla on moninkertaisesti suuremmat resurssit puhua perinteisten fossiilisten raaka-aineiden puolesta.  Siksi Neste ei edes yrittänyt erottua vain maksetulla mainonnalla, vaan lanseerasi Pre-order the Future  -sisältökonseptin. Se esittelee innovatiivisia tuote- ja palveluideoita, joissa hyödynnetään Nesteen uusiutuvista raaka-aineista tuotettua polttoainetta ja materiaaleja.

Pre-order the Future on ollut hieno kansainvälinen menestys.  Viiden kuukauden aikana kampanja keräsi digitaalisissa kanavissa 3,1 miljardia impressiota 218 valtiosta.

”Nesteen valitsema markkinointistrategia on erinomainen, thought leadership  -aseman tavoittelu uusiutuvissa raaka-aineissa. Tavoite yhdisti koko organisaation. Tekijät tunnistivat oivallisesti, että laajan kiinnostuksen herättämiseksi toimii osallistamista hyödyntävä maineteko, ja lisäksi että kampanjassa tarvitaan viraalivaikutuksen aikaansaamiseksi suuren julkisuusarvon henkilö. Voittajatyö vaati tekijöiltä rohkeutta ja uskoa siihen, että niin b-to-b kontaktit kuin uudenlainen asema saadaan, kun noustaan kiinnostavaksi puheenaiheeksi”, luonnehtii päätuomari Tuula Kallio.

Pre-order the Future voitti kultaa Tuotteet ja palvelut: yrityskuva-sarjassa. Kilpailutyön jätti TBWA/Helsinki, muut toimistot tiimissä olivat Vizeum, Cocoa, Miltton.

Ulkoasiainministeriö ja ThisisFINLAND halusivat kasvattaa Suomen ja sen vahvuuksien tunnettuutta maailmanlaajuisessa kohderyhmässä, erityisesti nuorissa. Maksettu media ei ollut vaihtoehto. Ratkaisuna oli Finland emojis. Suomesta tuli ensimmäinen maa maailmassa, joka julkaisi omat viralliset emojit.

Yksittäiset emojit kiteyttivät yhden supisuomalaisen ilmiön tai tunteen kalsarikänneistä presidentti Ahtisaareen. Emojit ylittivät uutiskynnykset ja ne mainittiin yli 2000 kertaa medioissa BBC:stä ja Timesista Fox Newsiin. Lopputuloksena oli tuloksekas toimenpide Suomen markkinoinnissa. Kampanja lanseerattiin 80 suurlähetystön voimin ja jo lanseerauspäivänä emojit tavoittivat Twitterissä yli 3 miljoonaa käyttäjää.

”Kampanjan oivallus on huikea. Minimaalisella investoinnilla eli pelkästään emojien luomisella yhdistettynä suurlähetystöjen jakeluverkostoon nostettiin Suomi puheenaiheeksi positiivisella tavalla kansainvälisessä mediassa. Oikea-aikaisuus, emoji-ilmiön hyödyntäminen ja ennakkoluulottomuus kampanjan tilaajilta saivat suuren tunnustuksen tuomaristolta ”, luonnehtii päätuomari Tuula Kallio.

Finland Emojis voitti kultaa non-profit-sarjassa, kilpailutyön jätti hasan & partners, muut toimistot tiimissä olivat Reaktor ja Aucor.

Fazerin Juuresleipä keräsi kaksi hopeaa, Elisan Hintasaarnaajat, Olympiastadionin Penkkiurheiluviikko ja Ulkoasiainministeriön Emojit kukin yhden

Vuonna 2015 Fazer näki, että leivänsyöntiä oli alettu vähentää ja että vaalean palaleivän myynti oli laskussa. Osa kuluttajista oli vähentänyt leivän syöntiä terveystrendin kasvaessa.  Tätä varten Fazer lanseerasi täysin uudenlaisen juureksia sisältävän palaleivän. Massatuotteeksi päästäkseen juuresleivän piti olla uskottava terveellisyyttä hakeville, mutta säilyttää myös leivän houkuttelevuus. Siksi Juuresleipä lanseerattiin parempana leipänä leivänsyöjille eikä hyvinvointituotteena vain juuresten terveellisyydestä kiinnostuneille.

Lanseeraus onnistui tavoittamaan uusia kuluttajia ja kasvatti koko vaaleiden palaleipien kategoriaa ja

kilohintaa, mitkä olivat olleet edellisvuodesta laskussa. Pian lanseerauksen jälkeen Fazer Juuresleivät

saavuttivat levinneisyyden, huomioarvon ja ostokiinnostuksen reilusti yli tavoitteiden.

”Juuresleivän lanseeraus on strategialtaan erinomaisen vahva. Tavoitteet on selkeästi määritelty ja ne ovat haastavat. Kategoria-ja kohderyhmäymmärrys näkyvät tehdyissä valinnoissa ja ratkaisujen onnistuneisuudesta kertovat loistavat liiketoiminnan tulokset. Vakuuttava ja varmaotteinen uutuustuotteen lanseeraus, jolla onnistuttiin myös kasvattamaan koko kategoriaa”, kertoo tuomariston perusteluista päätuomari Tuula Kallio.

Fazer juuresleipä voitti hopeaa kahdessa kategoriassa: tuotteet ja palvelut sekä bisneshaaste-sarjassa. Kilpailutyön jätti SEK ja muut toimistot tiimissä olivat Dagmar sekä DDB Stockholm.

Elisa Oyj halusi kasvattaa mobiililiiketoimintaansa. Ratkaisuksi kehitettiin Hintasaarnaajat-konsepti. Se on integroitu, kaikissa kanavissa etenevä tarina, jossa kaksi nuorta suomalaista saarnamiestä levittää amerikkalaisille ilosanomaa Elisan liittymien uskomattomasta hintalaatusuhteesta. Fiktiivisen tarinan taustalla on fakta, joka piilokameralla myös todistettiin: yhdysvaltalaiset ovat äimänä suomalaisten liittymien hintatasosta ja ominaisuuksista.

Kampanjointi alkoi kesällä 2015 ja vaikutus näkyi nopeasti kaikissa mittareissa.  Vuoden 2015 päätteeksi Elisa julkisti kaikkien aikojen parhaan tuloksen.

”Kilpailutilanne, liiketoiminnan tavoitteet ja haasteet on kuvattu kirkkaasti, ja valittu strategia on oivaltava. Kasvun aikaansaaminen ja arvon kasvattaminen vahvasti hintakilpailulla alueella on merkittävä saavutus. Tuomaristo kiitti konseptin pitkäjänteisyyttä ja sen pitkälle vietyjä integroituja ilmenemismuotoja. Hintasaarnaajien jalkautumistapaa aina Slush-estradia ja HIFK-pelin jäähyaitioita myöten. Ripaus lisää variointia ja juonen kehittelyä olisi saattanut vielä nostaa tuloksia”, luonnehtii päätuomari Tuula Kallio.

Hintasaarnaajat voitti hopeaa Tuotteet ja palvelut -sarjassa, kilpailutyön jätti Bob the Robot.

Olympiastadion meni remonttiin vuoden 2015 lopussa.  Stadion haluttiin pitää ihmisten mielissä vuoteen 2019 kestävän remontin aikana. Lisäksi piti keksiä, mitä tehdä ongelmajätteelle, kyllästetyille Olympiastadionin puupenkeille.  Päätettiin antaa kaikille suomalaisille mahdollisuus ostaa itselleen Penkkiurheiluviikolla stadionin penkkejä sahaamalla ne itse irti.

Penkkiurheiluviikkoa mainostettiin sosiaalisessa mediassa, ja sille haettiin näkyvyyttä mediassa.  Kampanja sai paljon huomiota, sahaajia saapui Stadionille viikon aikana 10 000.

”Kampanjan idea on kerrassaan mainio. Minimaalisella investoinnilla viestintään saatiin hetkessä suuri julkisuus. Tekijät tunnistivat, mikä nostalgia-arvo Olympiastadionilla on ja kuinka se kiinnostaa suomalaisia. Hieno yksittäinen markkinointiteko.”, luonnehtii päätuomari Tuula Kallio.

Penkkiurheiluviikko voitti hopeaa Non profit -sarjassa ja sen ilmoitti kilpailuun Intohimotoimisto Cassius.

Finland Emojis voitti hopeaa mediateho-sarjassa.

”Kampanjan oivallus on huikea. Minimaalisella investoinnilla eli pelkästään emojien luomisella yhdistettynä suurlähetystöjen jakeluverkostoon nostettiin Suomi puheenaiheeksi positiivisella tavalla kansainvälisessä mediassa. Oikea-aikaisuus, emoji-ilmiön hyödyntäminen ja ennakkoluulottomuus kampanjan tilaajilta saivat suuren tunnustuksen tuomaristolta ”, luonnehtii päätuomari Tuula Kallio.

Pronssia Finavian ja Finnairin yhteiskampanjalle, Wärtsilälle, LähiTapiolalle, Nissanille ja Vepsäläiselle

Finavialla ja Finnairilla on molemmilla strategisena tavoitteena olla Pohjois-Euroopan johtava toimija Euroopan ja Aasian välisillä kaukolentoreiteillä. Haastajabrändien on pystyttävä rakentamaan markkinoinnista kokonaisuus, joka ruokkii itse itseään ja suuret massat tavoitetaan ansaitun median avulla.

Match Made in HEL on konsepti, jossa rohkea kohderyhmänäkemys yhdistyy moderniin vaikuttamismekanismiin.  Kampanjan kohderyhmäksi valittiin matkustajaryhmä, jonka koko kasvaa erityisen nopeasti Aasiassa. Muoti on heille erittäin relevantti kiinnostuksen kohde.

Muodin ympärille rakennettiin "The Runway" -kampanja, joka huipentui kiitoradalla pidettyyn muotinäytökseen. Se sai paljon julkisuutta kansainvälisesti.

”Tuomaristo arvosti uniikkia ideaa käyttää kiitorataa catwalkina ja markkinoinnin tämän ympärille taitavasti rakennetamaa pr-työtä, vaikuttajien hyödyntämistä ja digitaalista markkinointia. Kiitoradan sulkeminen heijastaa myös Finavian ja Finnairin yhteistyön joustavuutta, kyvystä rakentaa jotakin ainutlaatuista. Kampanjan kansainvälinen näkyvyys oli vakuuttava ”, luonnehtii päätuomari Tuula Kallio.

Match Made in HEL voitti pronssia media-kategoriassa. Sen ilmoitti kilpailuun Dagmar ja muut toimistot tiimissä olivat Mirum, SpaltPR, Juni Communication & Production.

Wärtsilän täytyi kustannustehokkaasti tavoittaa Yhdysvalloissa tunnistettu ryhmä potentiaalisia asiakkaita, jotka voisivat olla kiinnostuneita heidän uudesta teknologiastaan, Smart Power Generation -voimaloistaan. Tämä tehtiin digitaalisen markkinoinnin strategian (Account Based Marketing) avulla.

Toiminnan keskeisiä tuloksia oli, että liidien määrä kymmenkertaistui, yritys myi useita voimaloita  projektin aikana ja lisäksi Account Based Marketing -strategiasta tuli Wärtsilälle ensisijainen toimintamalli laajentua uusille markkinoille.

”Kilpailutyö on hieno esimerkki myynnin ja markkinoinnin yhteistyöstä, IP-osoitteiden perusteella tehtävästä kohdennetusta mainonnasta ja ostajapotentiaalin ohjaamisesta myyntiputkessa. Menestyminen haastavassa markkinassa on vaatinut uuden digitaalisen markkinoinnin reseptin ja työssä on onnistuttu hyvin.  ”, luonnehtii päätuomari Tuula Kallio.

Wärtsilän Account Based Marketing oli kilpailun ainoa palkittu BtoB-markkinoinnin työ. Se voitti pronssia Yritysmarkkinoitavat tuotteet -sarjassa, työn ilmoitti kilpailuun Avaus Marketing Innovations, muut toimistot tiimissä olivat Siili ja freelancer Niko Salkola.

LähiTapiola teki yhteiskunnallisen teon ja päätti kouluttaa suomalaiset toimimaan sankarillisesti alkusammutustilanteessa. Suomessa syttyy vuosittain yli 13 000 tulipaloa.  Tavoite oli kouluttaa 10 000 henkilöä vuoden aikana. Syyskuun puoliväliin mennessä koulutettuja oli yli 20 000 henkilöä. Tiedossa on jo ainakin kolme tapausta, jossa alkava tulipalo on osattu alkusammuttaa oikein Sankarikoulutukseen osallistumisen ansiosta.

”Valittu strategia on hyvä, valistamisen sijaan konkreettinen koulutus, hyötyä ihmisille. Asiakkuusmarkkinoinnin kautta tarjottu etu aktivoi ihmiset hienosti mukaan ja osallistujiksi saatiin muitakin kuin omia asiakkaita. Menestyksekäs markkinointi-ja yhteiskunnallinen teko, jossa kampanjaosien koordinoinnissa tuomaristo näki vielä lisämahdollisuuksia ”, luonnehtii päätuomari Tuula Kallio.

Sankarikoulutus voitti pronssia bisneshaaste-sarjassa markkinointitekona. Kilpailuun työn ilmoitti ToinenPHD ja tiimissä oli myös Folk Finland.

Nissan Nordic Europe halusi muuttaa sen tosiasian, että autoiluikäiset ruotsalaiset rakastavat jalkapalloa, käyttävät leijonanosan ajastaan konsolipelaamiseen, mutta ajavat Nissanin sijasta Volvolla. Osana Nissanin ja UEFA Champions Leaguen yhteistyötä tehtiin kampanja, joka yhdistää jalkapallon ja konsolipelaamisen autoilun kautta. Kehitettiin Nissan Controller, teknologia, joka muuntaa minkä tahansa Nissan QASHQAIn PlayStation-ohjaimeksi Pro Evolution Soccer -pelille.

Kampanjan kohdemarkkina oli Ruotsi, mutta siitä kasvoi yli 35 maassa noteerattu kansainvälinen ilmiö.

”Työ on hieno esimerkki siitä, kuinka yritys saa enemmän hyötyä urheilusponsoroinnistaan. Kampanjan idea on hyvä, ja tekijät ovat valjastaneet mainiosti mielipidevaikuttajat Nissan Controller -teknologian rakentamiseen ja brändätyn sisällön tuottamiseen. Laaja julkisuus ja myyntitulokset sekä koeajomäärät kertovat onnistumisesta ”, luonnehtii päätuomari Tuula Kallio.

Nissan Controller - kuinka myydä autoja jalkapallofaneille -voitti pronssia bisneshaaste-kategorian teknologiasarjassa. Kilpailutyön jättänyt toimisto oli TBWA/Helsinki ja muut toimistot tiimissä olivat OMD Helsinki ja Acne Pro.

Vepsäläisen liiketoiminnalle finanssikriisin jälkimainingit lyövät edelleen suurimman strategisen haasteen: huonekalumarkkina on ollut laskussa jo vuosia. 2013 Vepsäläisellä tehtiin aktiivinen päätös olla osallistumatta jatkuvaan alennuskampanjointiin. Päätöksen seurauksena päätettiin tunnistaa ja poistaa oston esteitä muilla tavoin sekä investoida markkinointiin ja tuotteistamiseen. Syntyi lähtölaukaus brändätylle rahoitusmallille, jonka ympärille markkinointia ja tuotteistamista rakennettaisiin. Syntyi rahoitusmuoto: Vepsäläisen Nousukausirahoitus, jolle Patentti- ja rekisterihallitus myönsi virallisen rekisteröinnin.

Nousukausirahoituksen lanseeraus meni läpi, ostamisen kynnys madaltui, uusia asiakkaita aktivoitiin ja keskikauppa kasvoi.

Strategisen markkinoinnin kategorian työtä arvosteltaessa kiinnitettiin huomio pitkäjänteiseen, johdonmukaiseen hinnoittelu-ja markkinointistrategiaan ja sen tuomiin tuloksiin.  Hyvä esimerkki tuotteistuksesta ja toimialan perusmallien rikkomisesta. Tekijät ovat myös osanneet tuoreuttaa valittua ja brändättyä hinnoittelustrategiaa ja viestiä siitä tuloksellisesti huonekalualan markkinapaikassa, sanomalehdissä”, luonnehtii päätuomari Tuula Kallio.

Vepsäläinen voitti pronssia strategisen markkinoinnin kategoriassa. Kilpailutyön jätti hasan & partners, muut toimistot tiimissä olivat Byroo, Ikon Graphics ja Heku.

Effie mittaa markkinoinnin tehokkuutta

Effie Awards -kilpailussa etsitään tuloksellisimpia markkinointikampanjoita. Keskeisiä kriteereitä ovat tavoitteiden haasteellisuus ja niiden saavuttaminen, strategian luovuus, ratkaisujen linkittyminen strategiaan ja kykyyn vaikuttaa kohderyhmiin tulosten saamiseksi

Päätuomari Tuula Kallion lisäksi Effie Awardsin tuomaristossa oli 24 markkinoinnin ja markkinointiviestinnän kokenutta ammattilaista, jotka edustavat asiakkaita, toimistoja, korkeakouluja ja mediaa.

– Tuomariston työ oli haastavaa ja kiinnostavaa, hyviä töitä oli paljon. Monissa töissä laajempi näkyvyys rakennettiin onnistuneen sisältö-ja vaikuttajamarkkinoinnin avulla. Sisältökonseptin luovuus erotti voittajat muista. Kuluttajamarkkinointi oli vahvasti edustettuna, b2b töitä tarjottiin vähän. Parhaissa kampanjoissa pystyttiin kasvattamaan kategoriaa ja sen arvoa kiistatta. Teknologia näyttäytyi kaikessa digitaalisessa tekemisessä, mutta silti melko vähän poikkeavina luovina ratkaisuina. Suomalaisbrändien kansainvälisiä kampanjoita oli ilahduttavasti koko joukko. Mukana olevat markkinointiteot kertoivat brändien kasvavasta rohkeudesta seistä jonkin takana, päätuomari Tuula Kallio sanoo.

– Palkitut työt ovat muita paremmin kiteyttäneet erityisesti tavoitteiden, strategian ja tulosten välisen yhteyden, sen aina kaivatun punaisen langan ja osanneet tuoda esiin työn ainutlaatuisuuden. Töitä oli kaikkiaan kilpailussa ennätysmäärä, mikä on erittäin positiivinen signaali. Huomaamme, että keskustelu mainonnan tuloksellisuudesta menee eteenpäin. Asiakkaat ja toimistot tietävät, että hyvä mainonta luo kasvua, sanoo Sanoma Media Finlandin markkinointijohtaja, BtoB Sanna Kolamo. 

Finalistien joukosta parhaat palkitaan Bronze, Silver tai Gold Effie -palkinnoilla. Koko kilpailun paras työ saa arvostetun Grand Effie -palkinnon. Palkinnot jaettiin torstaina 26.1.2017 Sanoma Media Finlandin isännöimässä tilaisuudessa.

Zeeland Family oli Effie Finland -kilpailun teknologiakumppani 2016.

Effie Awards -kilpailusta

Effie on maailman laajin ja arvostetuin markkinointiviestinnän tehokkuutta mittaava kilpailu. Sen omistaa Effie Worldwide Inc. Kilpailun perusti New York American Marketing Association (NYAMA) vuonna 1968. Effie on rekisteröity tavaramerkki.

Effie-kilpailua järjestetään 42 maassa. Suomessa Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liito MTL ry järjestää kilpailun nyt 15. kerran. Vuonna 2016 kilpailun pääyhteistyökumppanina on tuttuun tapaan Sanoma Media Finland.

Aikaisemmat Effie-voittajat ja töiden esittelyt löytyvät sivulta mtl.fi/effie.

Lisätietoja:

Tuula Kallio, päätuomari, Dagmarin toimitusjohtaja, puh. 040 530 1900
Tarja Virmala, MTL:n toimitusjohtaja, puh. 040 048 4693

MTL ry on markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijayritysten etujärjestö. MTL kokoaa yhteen yritykset, jotka parantavat markkinointiviestinnällä asiakkaidensa kilpailukykyä, luovat kasvua ja tekevät liiketoiminnalla tulosta. MTL:ään kuuluvien toimistojen yhteenlaskettu myyntikate on noin puolet Suomen markkinointiviestinnän koko myyntikatteesta.