YLE puhuttaa, mutta Suomi tarvitsee sitä

16.02.2017 | Alpo Räinä

Jos media- ja viestintä-alalla on halunnut saada kähinää aikaan, on kannattanut puhua YLE:n tehtävästä ja rahoituksesta. Perinteisesti on kiistelty rahoituksesta, toki viime viikkoina myös journalistisesta riippumattomuudesta ja sen puutteesta. Väittelyn takana on media-alan kilpailu, josta ala itse puhuu ”murroksena”, johon ei voi vaikuttaa.

Ensin kilpailusta. Ollakseen julkisen palvelun talo, YLE on sopeutunut viihteen ja tiedonvälityksen muutokseen kohtuullisen hyvin. Sen verkkopalveluja ja tarjontaa Areenan kautta pidetään onnistuneina. Kilpailijat arvostelevat, että helppohan verorahoilla on kehittää uutta ja kilpailla. Samaan aikaan ne ovat kuitenkin itse investoineet uskaliaisiinkin yrityskauppoihin ja konsolidoituneet kuin vanha kunnon metsäteollisuus 2000-luvun alussa. Eli rahan puutteesta tuotekehityksen hitaus ei ole johtunut. 

Miksi YLE ei saisi kilpailla? Eihän kilpailu ole markkinahäiriö, vaan markkinoiden luonnollinen tila.

Usein mainitaan, että valtion omistama media ei saisi kilpailla yksityisten kanssa. Valtio omistaa yhtä sun toista liiketoimintaa, jossa julkinen ja yksityiset ovat vastakkain, muun muassa bensa-asemia, lentoyhtiön, rautatiet, energiantuotantoa ja niin edelleen. Tuskin media-ala paljon näitä ihmeellisempi on.

Sitten riippumattomuudesta. Käytännön ongelmia tuottaa läheinen yhteys poliitikkoihin, jotka päättävät YLE:n rahoituksesta. Jos YLE ei kärvennä poliitikkoja, se saa haukut liiasta pehmeydestä. Jos se kärventää, syntyy yhtä varmasti mekkala. Suhde poliittisiin päättäjiin on siinä mielessä rasite, että toimitustyö on tehtävä tarkasti ja faktat hallittava pilkulleen, jotta voi harjoittaa kriittistä journalismia. Mutta kilpailun este se ei sentään ole.

Budjettirahoitusta muiden medioiden on syytä tarkkailla. Miten varmistetaan kunnollinen tehokkuus, ettei YLE muodostu mediatyöntekijöiden suojatyöpaikaksi? Ohjelmatuotannon ostaminen ulkopuolisilta tuotantoyhtiöiltä on yksi askel. Toinen mahdollisuus on toimitustyön osien ulkoistaminen niin, että sen johtaminen on YLE:ssä. Yksityinen tuotantoyhtiö voi singahtaa paikalle, kun tarvitaan nopeaa raportointia maista, joissa ei ole pysyvää kirjeenvaihtajaa. Tai jos halutaan pitää etäisyyttä poliitikkojen miehittämään hallintoneuvostoon syystä tai toisesta.

Ja mikä on vaihtoehto valtiolliselle medialle? Mitä jos Suomen mediamarkkinat jäisivät pörssiyhtiöille ja globaaleille verkkomedioille? Kyllä ruuduntäytettä tulisi, mutta sitten olisi turha kysellä kotimaisten uutisten, kulttuurin tai vähemmistöjen ohjelmien perään.

Suomalaisen median tärkeimpiä kilpailijoita ovat globaalit verkkopalvelut, jotka muuttavat varsinkin nuorten median käyttöä, sekä kaikenkarvaiset valemediat, jotka hämärtävät tarkoituksellisesti huhun, valeen ja aidon tiedon rajoja. Suomalainen media on aina pärjännyt nimenomaan tuon jälkimmäisen voimalla.

Väitän, että niin kauan kuin YLE puskurina hallitsee merkittävää markkinaosuutta, ja kilpailu mediatalojen välillä pitää alan osaamista ajan tasalla, kotimaisilla kaupallisilla medioilla on paremmat mahdollisuudet uusiutua. Eli molempia tarvitaan.

YLE voisi toimia puskurina myös toiseen suuntaan. Suomen- ja ruotsinkielisen ohjelman ja laadukkaan tuontitarjonnan lisäksi se voisi tuottaa kansainvälistä ohjelmaa. Jos YLE Fem säilyy ruotsinkielisen ohjelman välittäjänä, mikä estäisi muuttamasta sitä YLE Internationaliksi, jonka kielivalikoimaan kuuluisivat myös englanti, saksa, ranska, kiina ja venäjä?

Lisäksi on huomautettava, että YLE:n tehtäviin kuuluu muutakin kuin kansalaisten viihdyttäminen. Suomessa toimivilla muilla mediataloilla ei ole kalustoa tai kapasiteettia huolehtia valtakunnallisesta viestinnästä kriisitilanteissa. Bonnieria, Sanomaa, Elisaa, Teliaa tai DNA:ta tuskin voi siihen velvoittaa, vaikka niidenkin johtoa on maanpuolustuskursseilla nähty. Suvereeni valtio tarvitsee tiedonvälityskanavan, joka on tarpeen mukaan käytettävissä.

Kommentoi kirjoitusta